sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Puukko- ja Käsityöfestarit Kauhavalla Osa 2


Neulekahvilassa oli kumpanakin päivänä isnstrumentaaliesitys. Lauantaina oli harmonikkatyttö esiintymässä ja sunnuntaina baritonitorvea soittava!


Sunnuntaina oli naisten vuoro kisata leikkimielisesti käsityötaidoilla. Etumaiset ovat käsityöklubilaisia ja takimaiset eivät ainakaan tunnetusti harrasta käsitöitä. Takimaisten silmät sidottiin ja heidän piti virkata ontelokuteesta kympin koukulla ketjusilmukoita kädet etumaisen ympärillä. Etumainen sai neuvoa. Kesti vähän ennekuin sain sanottua, että vedä silmukka löysemmälle, kun se ei muuten mahtunut. Me saimme aikaan neljä, kaunista, yhtäpitkää ketjusilmukkaa, kun toiset saivat varmaan parikymmentä. Voiton veivät ne, joilla oli pisin ketju eripituisia silmukoita; silmukoiden lukumäärää ei laskettu!



Molempina päivinä esiintyi myös Valehtelijoiden Suomen Mestari, kauhavalainen Maija-Liisa Isosomppi. Valehtelu on vähän huono sana tässä kohtaa, ainakin minun mielestäni. Maija-Liisan juttu olisi ihan voinut olla tottakin; hauskasti kerrottu juttu, joka oli kaksimielinen, jos niin osaa ajatella!


Ohjelmassa oli myös helmivirkkauksen työnäytös. Maila oli tuonut kauniita töitään esille. Ylemmässä on puuhelmiä ja alemmassa Hamahelmiä, jotka on litistetty siliytsraudalla. Maila on tehnyt taidokkaita kuvioita.



Käsityöklubin luokassa oli myös UFO- ja MÖRVELÖ-näyttelyt. Ufo on keskeneräinen käsityö ja mörvelö epäonnistunut työ.



 Tässä ufoja edústamassa Äipän kaunis kirjoneulejakku, joka on 20 vuotta odottanut valmiiksi ostettujen nappien ompelemista! Äippäkin on blogannut festareista!



Mörvelöjä edustakoot Marjon ylisuuret sukat ja vieressä Riitan liian pieniksi huopuneet Hiiritossut


Pirtanauhan tekoa näytti Järvi-Lakeuden Kansalaisopiston käsityönopettaja Tuula



Osan aikaani opastin festarilaisia tekemään ruusuja. Varsinkin lapset olivat ihastuksissaan, kun nelikulmaisesta paperinauhataitoksesta ilmestyi kuin taikomalla itsetekemä ruusu!



Molempina päivinä käsityöklubilaiset esittelivät Kangas-Aitan malleilla tehtyjä vaatteita ja shaaleja.
Juontajana oli Laura Jurkka, joka osasi veistellä kaikissa juonnoissaan hauskasti ja osuvasti.

Laura sai Festarijärjestäjiltä Kauhavalaasen Kaksineuvoosen muistoksi ja työvälineeksi!


Seuraavaksi Festareiden taidenäyttelyn töitä

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Puukko- ja Käsityöfestarit Kauhavalla Osa 1

Perinteiset Puukkofestarit saivat viime vuonna kumppanikseen Kauhavan Kangas-Aitan puuhaamaan yhteistä tapahtumaa suuntautumaan myös perinteisiin ns naisten käsitöihin. Nyt siis toiset Puukko- ja Käsityöfestivaalit!




Lauantaina ohjelmassa oli Miesten leikkimielinen Käsityökilpailu: pareille annettiin iso ontelokudevyyhti, joka piti yhdessä saaman niin isolle kerälle kuin muutamassa minuutissa ehti keriä. Vihreillä on alusta alkaen homma hanskassa! Sinisten vyyhti hajosi heti pitkin lattiaa ja Punaisilta katosi langan pää!




Vihreät saivat aikaan sievän kerän (kuva ei kerro totuutta), samoin Punaiset, mutta pienemmän. Siniset keksivät lopuksi keriä lattiaa pitkin levinneen vyyhdin palloksi, mutta Tuomaristo oli perinteisen kerimisen kannalla ja näin Vihreät saivat villalankaa ja virkkuukoukut kotiin viemisiksi.



 Lapsivieraita ajatellen oli paikalle saapunut myös Katti Matikainen ihanassa neulotussa puvussaan. Katti oli kiva tyyppi! Kerroin meidän tavanneen monta kertaa; vain ruutu välissä, lisäsi Katti. Katin takana seinällä Marjon Mörvelösukat, jotka oli valtavan suuret!



Kehruunäytöksen piti Elsa käsityöklubista. Kotona Elsa kertoo lisääntyvistä lankakasoistaan, että Saunalahdelta tietenkin! ne ovat tulleet!



Kauhavan Kangas-Aitan HyvänMielenNeuleita tekevät, Maailman suurimpaan tilkkupeittooon osallistuvat  Kauhavan Martat ja Etiopian nuttuja tekevät Kauhavan kirjastossa kokoontuvat harrastajat antoivat opastusta tarvitseville. Moni innostuikin tekemään Isoäidin neliöitä ja opettemaan uutta sukan mallia.
Luokassa oli myös Järvi-Lakeuden Kansalaisopiston kierrätys-työnäyttely: Yllä ihana neulatyyny


 Vanhat Farkut uusiksi: Kirjankannet



Tilkkutyyny



 Farkkutaskuilla sisustettu kori



 Käsityöklubilaisen Mairen neulomia nuttuja Etiopiaan. Nuttuprojekti on keskeytyksissä jonkin aikaa. Etiopian hallitusherrat ovat keksineet, että nutut voisi laittaa tullattaviksi!!! Lähetystyöntekijät yrittävät neuvotella tullin kanssa asiasta. Nuttuja on lähetetty myös Tansaniaan; myös kangasnuttuja on tehty. Afrikkalaiseen kulttuuriin ei kuulu etukäteen laittaa syntyville lapsille vaatteita, vaan heidät kääräistään johonkin kangaspalaan. Nutut annetaan lapsille synnytyssairaaloissa, joissa synnytys on turvallisempi sekä äideille että lapsille.
Toivotaan, että tulliasia saadaan järjestykseen! Neulotaan nuttuja edelleen!



Nämä kaffipusseista tehdyt laukut on tehty ns Kittilän mallilla. Mustavalkoinenkin laukku on tehty Juhla-Mokkapusseista, joita tähän laukkuun on tarvittu 168 pussia, koska yhdessä paketissa on vain yksi mustavalkoinen kaitale! Täällä vähän osviittaa...


Kaffipusseista voi taiteilla myös ruusuja, joita Käsityöklubilainen Marja-Leena on tehnyt ja opasti myös halukkaita. Tämä on paljon monimutkaisempi kuin Paperinaru-ruusut, joden tekemistä minäkin opastin. Varsinkin lapset ilahtuivat taikatempusta, jolla nelikulmaisesta paperinarukasasta ilmestyi ruusu!

Täällä viimevuotisista Festareista, yhtä postausta alempana

Seuraavalla kerralla toinen festaripäivä

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Viikonloppuna Viljan 7v-synttärit

Kesäkuun toisena viikonloppuna olisi KIP-päivä! On myös tyttärentyttären syntymäpäivien vietto! Valinnan vaikeutta ei ole! Siis synttäreille. No, oikeastaan voisimme käydä päiväseltäänkin, matkaahan on vain 250 km. Mutta tietysti on kiva tavata enemmänkin aikaa lapsia; kasvavat niin nopeasti! Sitäpaitsi tytär lensi perjantaiksi Bergeniin koulutukseen ja vävyllä oli työkavereitten läksiäis-mökki-ilta.
Perjantai-ilta oli tosi lämmin, kun lastenlasten kanssa menimme läheiselle uimarannalle:


Otsolla on kelluva uimapuku, tosin hän ei uskaltautunut sen varaan. Otso kerran lipesi niin, että tukka takaa kastui. Otso iloisena: "En hukkunut, kun mulla on tämä uimapuku!" Vilja jo ui ja hypää jalat edellä uppeluksiin.


Vanajavettä kulkee myös Hopealinja kohti Aulankoa.


Hämähäkkimies!


Paappa ja Otso leikkaavat ruohoa yhdessä. Aikaisemmin, kun vävy kuulutti lapsia järjestämään lelujaan, Otso sanoi: "Paappa, mihin mä menisin piiloon?" -miksi?- "Sitä siivoamista!!


Tämän Barbien ostin ensin Viljalle, mutta yön mietittyäni tulin siihen tulokseen, ettei pikkutyttö tähän ihastu. Tämä onkin aikuisen nukke; keräilyyn, muokkaukseen ja leikkiin! Annoin tämän tyttärelle, joka muutama vuosi sitten huomautti, ettei hänellä ollut koskaan Barbieta. Hänellä oli yksi Daisy! Vähän toivoin, että olisin saanut pitää tämän ihan veistokselta näyttävän nuken itse!


Näitä keräily-Barbieita on ainakin kuvan nuket. Tuo blondi polkkatyttö näytti ihan eräältä suomalaiselta jo mummoihmiseltä, mutta itse nukke ei ollutkaan niin hänen näköisensä. Hauska juttu oli, että Kreetan-hotelliterassi-ystävän kanssa emme muistaneet hänen nimeään kuin vasta seuraavana päivänä. Sain houkuteltua miehen toisen kerran Jumbo-kauppaan. Niinpä ostin Viljalle Prinsessa-Barbien:

 

   Tämän hauskan japanilaisen? Tippiz2-nuken löysin kirpparilta!



Otsolle toimme Kreetalta tämän kävelevän, mölyävän ja silmiään vilkuttavan Dinosauruksen.


Lauantaina täytin kotona paistamani kakkupohjat, jotka Tytär sunnuntaina päällysti ja Vilja koristeli osin ostetilla ja osin itsensä ja Otson tekemillä marsipaanikoristeilla.

Tämä kakku jäi vietäväksi Kanta-Hämeen keskussairaalaan!

  Viljalla on tietenkin oma kakkunsa; hänhän ei syö kermavaahtoa! Tähän laitettiin ne seitsemän kynttilää, jotka Vilja puhalsi laulettuamme "Paljon onnea vaan" suomeksi ja englanniksi.



Tässä pari muuta Viljan saamaa lahjaa: oma kasvihuone


ja kuntopyörä!


Muitakin lahjoja tuli paljon: Muumien keräilymitalit, kirjoja, kottikärryt, Barbie- ja prinsessajuttuja ja kännykkä! Kaikkea ei mummakaan nähnyt...


torstai 9. kesäkuuta 2011

Puutarha-Saurus

Kaarakan taitokeskuksessa teimme mosaiikkeja. Jotkut tekivät kilpikonnia ja joku oli tehnyt pikkuliskon. Ajattelin tehdä lapsenlapsille PuutarhaSauruksen. Molemmat lapset ovat innostuneet dinosauruksista. Vähän vaikea oli aloittaa: ensin tein pään ja vartalon ja häntää. Monessa osassa, koska kanaverkko ei ole kovin leveää. Jossain kohtaa sitten huomasin, ettei Saurukseni mahtuisi mihinkään autoon ja niin pienensin sitä reilusti. Kanaverkko sullottiin täyteen paperia.




Tässä sillä on jo etujalat



Tämän jälkeen se päällystettiin kipsinauhalla. Onneksi mulla oli paketillinen omaa nauhaa. Kipsinauha on suht kallista, varsinkin tälläiseen toista metriseen hirviöön.






Pääsiäisenä Otson kanssa päällystimme Sauruksen saneerauslaastilla.



Hanskat oli vähän isot!



Mutta hyvin Paapan tekemä laastivelli saatiin Sauruksen päälle.


Sauruksen selkään ja päähän laitoimme lasimosaiikkeja ja lasikiviä. Kati ja Viljakin auttoivat. Mumma, kun on jo vanha, ei muistanut, että mosaiikit olisi tässä vaiheessa pitänyt puhdistaa suuristä käsineistä päälle menneestä laastista. Mumma taputteli Sauruksen nahan röpöliäiseksi.



Saurus terassinpöydällä odottamassa saumausta ja maalausta.
Terassi täynnä pahvilaatikoita, joita tyhensimme autotallista, jotta lapseni saavat penkoa omat tavaransa.



Nyt Sauruksella on vaalea saumausaine. Mumma muisti sitten, kun se oli valmis, että sitä saumausainetta piti värjätä! Vihreäksi!




Sillä on silmät päässä ja se on maalattu sokkelimaalilla. Röpöliäinen pinta oli haastava maalattava, aina näkyi vaaleata alta.



Selkäpuolelta se on ihan kiltin näköinen!




Nyt se jo juoksi Syreenipesaan versojen suojiin!

Kotipaikaksi tulee puutarha Hattulan vanhan kirkon kupeessa!
  

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen" rippikuva lisätty

Keväällä Miehen valtaa kalastuspakko! En uskaltautunut veneeseen, kun oli aika vinkka! Uudet katiskat veteen; saalina neljä pientä, mutta hyvää pannulla voissa paistettua ahventa!


Toukokuun lopussa, kuten yleensä joka kuukauden viimeinen lauantai Kauhavan Kangas-Aittaan kokoontuu Käsityöklubiin innokas naisjoukko herkullisten lankojen ja kahvipöydän ääreen.


Samana lauantaina Kerällä-Kaisa piti lankakutsut, joista enemmän täällä!


Tässä Mikaelan Lankatuvan lankalaatikkopino jo pakattuna.




Kaisan ja Samin parvekkeelta näkyy nykyinen Nuorisotalo, joka sitä ennen oli Kaupunginteatterina ja sitä ennen Tyttölyseona, (jssa kävin osan keskikoulua) ja sitä ennen Lyseona ja sitä ennen Seinäjoen yhteiskouluna. Talo rakennettu 1928 Yhteiskouluksi. Suunnittelija oli Matti Visanti, joka suunnitteli myös Yrityksen päiväkodin, jonka kevätjuhlasta (vietettiin siis Nuopparilla) on alla oleva kuva ja sen alla oleva luokkakuva on myös kuvattu tässä talossa.



Tässä Yrityksen päiväkodin Viskaritytöt lauluesityksessä.
Salissa oli kuvaajan ja vauvojen mielestä liian pimeä!


                                                                Mallilla panta päässä (lisätty)

Seinäjoen tyttölyseon kolmas tai neljäsC luokka 50-60-lukujen vaihteesta. On varmaan liikuntapäivä, kengistä päätellen. Muttei meillä ollut housukieltoa, kuten lansalaiskoulussa vielä monta vuotta myöhemmin. (Kunnes meidän äiti sen kumosi PikkuSisko3:lle) lisätty nämä pari lausetta!
Suurin osa meistä vietti toukokuun lopussa rippillepääsyn 50v-juhlia. Kuvassa on 8 juhlissa ollutta. Laitan juhlakuvan myös tähän, kun sen saan.
Kaikki vuonna 1961 ripille päässeet oli kutsuttu kirkkoon ja ruokailemaan ja seurustelemaan.



Seinäjoen seurakunnan vuoden 1961 rippikoululaisista vai pieni osa oli noudattanut kutsua. Kauimmaiset tulivat Kuopiosta, Vantaalta ja Kauniaisista. Tässä kuvassa 8 samaa tyttöä kuin edellisessä.



Kesäkuun ensimmäisenä kävimme kuuntelemassa kaupunkilaisten kysymyksiä kaupunginherroilta ja -rouvalta. Torilla oli kahvitarjoilu! Yhteislauluna laulettiin myös Suvivirsi Rautatieläisten soittokunnan siivittämänä komeasti ja tietysti seisten. Tässä lauletaan Satumaata tai Sininen ja Valkoinen.



Keskiviikkona Tikkuajat tapasivat Herkkukontissa. Meillähän on siellä silloin tällöin vieraita esiintyjiä! Nyt ilahduttivat meitä komeilla ja kauniilla lauluillaan Ilmajoen musiikkijuhlien oopperasolistit. Mari Palo, tumma laulajatar kertoi tauoilla kutovansa kaulahuivia.


Oletteko ennen nähneet ihan konkreettista Taivaan Isän postilaatikkoa? Tämä on Lappajärven kirkossa!
Helatorstaina oli vuorossa Lappajärvellä Miehen 50 v-riparijuhlat, joihin oli kutsuttu myös puolisot. Joskus keväällä luin siitä, mutta olin unohtanut. Kehotin Miestä moneen kertaan menemään juhliin. Hän oli menossa. Keskiviikkona kaupassa kysyin, että mitähän huomenna syötäisiin, kun sinä syöt siellä juhlissa? Kotona pakatessa ihmettelin Miehen kahta pyhävaatetta: " En kai mä ylioppilasjuhliin mustassa puvussa mene!" Ai, niin, äkkiä kasaan jotain pyhävaatetta mullekin. Sitten Vimpelin kohdalla sanon, että jos olisi täällä kaksi autoa, niin mäkin voisin tulla huomenna kirkkoon. "Mitä, eksä meinaa tullakaan???" Miten niin? "Onhan siitä ollut puhetta ja itte vielä luit lehdestä, ettei tarvitse ilmoittautua, jos ei ole allergioita." Joo, mutta luin vain sen kohdan! Siis kenen logiikka petti? Mies tietää, että mun muisti pätkii. Kertaakaan ei ollut puhetta yhdessä menemisestä. Mun rippijuhliin ei puolisoita kutsuttu! Olimme siis yhdessä kirkossa ja tilaisuudessa sen jälkeen.



Lappajärven persoonallinen kirkkoherra on virkavapaalla, mutta hänellä oli ihan yhtä persoonallinen sijainen: Esko Hautala Lapualta. Hän oli hauska ja mukaansatempaava pappivaari, jota olisi voinut kuunnella vaikka koko päivän. Tosin yhden asian hän vähän häpeillen kertoi: Oliko se olllut luokkakokous vai vastaavat rippijuhlat, kun naiset olivat niin rupsahtaneita! Minä tietysti heti kerroin ihmetelleeni, kun meidän rippijuhlissa oli niin vanhoja miehiä!
Oikealla pappi ja vasemmalla kemianopettajani Vantaanjoen yhteiskoulun iltalinjalta 35v sitten! Kyllä maailma on pieni! Partasuu-uros on siis se Mies, joka sisaruksilleen kertoi menevänsä juhliinsa eikä silloinkaan koskaan sanonut, että me! Mutta Järviseudulla tehdäänkin asiat itse! Vaikka puoliso on sen tehnyt, niin kerrotaan, että minä!



Tässä siis lappajärveläisiä vuonna 1961 ripille päässeitä tyttöjä ja poikia.



  Se suvi: Syreenit kukkivat



Tuomikin kukkii vielä tien varressa, mutta pihatuomi on jo kukkinut.