torstai 13. elokuuta 2009

Kotona "maalla" ja kotona "kaupungissa"

Harhaanjohtavan mökkiesittelyni takia esittelen nyt molemmat kotimme.

Tämä maaseutu-koti, Miehen kotitalo, on 1850-luvulla rakennettu, ainakin nykyiselle paikalleen, on kokenut montakin muutosta. Talossa on nyt tupa ja kaksi kammaria, vinttikammari ja avovintti. Järven rantaan muutama sata metriä.

Talo edestä

ja takaa

Tilan ainoat "huoneet", heinähuone ja puuhuone ovat tässä. Oikealla on ollut navetta.


Takana näkyviä aittoja on ollut kaksi peräkkäin, tuo on naapurin; tämän talon aitta purettu. Nurkalla juhannusruusu Karhunkierron vallassa, kukinta-aikaan se ei vielä kierrossa.


Tämä on varsinainen kotimme, joka rakennettu 1960-luvun lopulla. Alueella on kolme T-mallista raittia, joiden varsilla samannäköisiä taloja, kullakin kahdeksan. Talot ovat erikokoisia; toisissa on huoneita ja varastoja myös kellarikerroksessa. Alueella käynnissä sukupolvenvaihdos.



Talossa ns pulpettikatto, joka viettää sisäpihalle. Tällä puolella aiemmin kuvaamani kielot ja ahomansikat.
Ikkunat makuuhuoneiden; ruskea matala ikkunasto säleiden takana, valaisee kylpyhuonetta ja keittiötä. Olohuoneen ikkunat rakennusajan mukaan lähes katosta lattiaan.
Raittilaiset ovat tiiviissä yhteistyössä, katsotaan lasten,nuorten ja vanhojen perään...




1 kommentti:

Sipi kirjoitti...

Kiva nähdä millaisissa taloissa te asustelette, maalla ja kaupungissa, miellyttäviltä paikoilta näyttävät molemmat :)

Ihana kun on säästynyt tuollainen rakennus, teidän kesäkoti, ikää sillä jo hyvästi ja aina vaan näyttää kovasti kotoisalta-ei ihme että siellä niin viihdytte :)