sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Seinäjoen Käsityömessuilla

Eilen vietin Käsityömessuilla muutaman tunnin kierrellen ja katsellen

Tämän mainoksen huomasin Vanhassa Paukussa Lapualla elokuun lopulla
 Etukäteen Ilkka-lehdessä oli juttua Seinäjoen seurakunnan osastosta ja siellä kudottavasta kaulaliinasta, joka tultaneen myymään Adventtimyyjäisissä. Kirkkoherra oli sen aloittanut ( neuloessani kuulin kerrottavan paljonko hän neuloi, mutta tuntui sisäpiiritiedolta...)
ja oli tarkoitus, etteivät puikot jäähdy messujen aikana. Yöllä olin miettinyt, että miten sitä voisi useampi kutoa ja oli srk:ssakin mietitty, koska huiveja oli kaksi. (Oma versioni oli että aloitetaan keskeltä, niin voi kaksi kutoa ja sitten vielä keskisilmukoiden sivusta otetaan sivuhaarat, jolloin mahtuu neljä kutojaa...) Tässä sitten kudon omia raitojani, punaista ja beessiä, vähän reikäkerrosta ja ainaoikeaa.



Huivi on kuvaa leveämpi myös alhaalta. Piti kuulema houkutella seuraava neuloja ennen kuin sai kutimen jättää. Aika vaikeaa oli saada ihmisiä ottamaan puikkoja käteensä. Toisen kerran piipahdin paikalla ja silloin siellä oli viidesluokkalainen Elina (ent tarhalapseni) äitinsä kanssa kutomassa!


 Olin Facebookissa tilannut Tapion kaupasta yhden kerän "Tuike"lankaa, jota saimme Tapiolta ja Eevalta siellä syyskuussa vieraillessamme Tapion Tikkuiitojen neuletapaamisessa. Täällähän sitä oli monen värisenä, kuten monta muutakin uutuuslankaa ja ihania värejä.


Messuilla oli myös polkupyörä, johon olisi saanut tehdä neulegraffitin koristeeksi, moni olikin tehnyt!

Posted by PicasaMessuilla esiteltiin myös koululaisten käsityökilpailun satoa. Kasseista ja laukuista oli myös yleisöäänestys. Käsityön ja muidenkin ns taideaineitten opettajat ovat huolissaan uudesta tuntijaosta, jossa kaikkien "ei-teoria" aineiden tuntimäärät pienenevät. Samaa mieltä ovat varmaan kaikki kädentaitoja arvostavat!


Esittelen vielä ostokseni:

Nukkekotikirja itselleni, muut kaksi lahjoiksi. Tilda-kangasta ja henkareita ostin Taitokeskuksen pöydästä. Tyttärentytär Vilja oli lähettänyt viestiä, että missä se Tildan mekko viipyy, kuinka kauan sen tekeminen oikein kestää? Mumma jo 1,5v sitten teki mekon, se oli liiansuuri eikä nyt ole Tildaa...
Joulukortteja ostin taas tänäkin vuonna Maarit Ailiolta.
Tuossa on myös ainoa ostamani lankakerä, Tapiolta. Siitä ja siis saamastani kerästä tulee pikkutytöille kaulahuiveja, Viljalle ja kahdelle hänen ystävälleen. Ostin vielä viisi Brunbergin suukkoa, neljä jäljellä...


6 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Käsityömessuilla on aina kaikkea kivaa! Meillä Oulussa on messut ensi viikonloppuna ja ollaankin Seijasiskon ja Tainan kanssa siellä molempina päivinä esittelemässä sytomyssyilyä.

intsu kirjoitti...

Olin siellä minäkin eilen,mutta yhtään ei satuttu törmätä toisiimme. Kävin Vilukissiäkin moikkaamassa:) Kyllä siellä paljon vaan kaikenlaista oli.

Sipi kirjoitti...

Niin ne meni taas messut. Kivoja ostoksia teit, mulla ne jäi vain muutamaan lankaan mutta ne sain mitä lähtemään hainkin :)

Villasukka kirjoitti...

Se on vasta tuntijakoehdotus ja lausuntokierroksella, joten toivoa on, että se ei ehkä toteudu. Siinähän lisättäisiin pari uutta ainetta (mm. draama) ja liikunnantunteja. Mutta kielten tuntejakin vähennettäisiin, joten en tykkää.

Äipän touhut kirjoitti...

Kivoja kuvia olet ottanut mesuilta. Itsekin kävin messuilla mieheni siskon mukana eilen. Paljon oli nähtävää.

AnneHelena kirjoitti...

Hei!
Löysin blogisi Riihipirtin kautta ja paljon täällä olikin katseltavaa.
Minulla jäi messut väliin, mutta ainahan niita tulee uusia.