tiistai 23. elokuuta 2011

"Väärä väri" näytelmän ja 50-luvun elämän tuntoja

Seinäjoen kauppala oli päättänyt rakentaa oman kirkon, tontti hankittu, arkkitehtikilpailu pidetty ja voittajakin valittu. Törnävän kirkko oli maalaiskunnan puolella. Koulunuoriso ei varmaan ollut kovin tietoinen kauppalan ja maalaiskunnan eroista ja olostakaan. Asuimme reilun vuoden maalaiskunnan puolella Itikan sikalan kupeessa Ilmajoelta muuteuuamme, kun Isä rakensi perheelle omakotitaloa kauppalaan, radan taakse. Kävin ensimmäisen luokkani lukuvuoden 1952-1953  Joupin koulussa. Hammaslääkärissä kävimme puolen luokan kanssa yhden luokkatoverin äidin johdolla kauppalan puolella. Joskus kävimme ruokakaupassa Itikan mäellä, "Nurkka-Osuuskaupassa", siis kauppalassa. Kouluun otimme eväät; kauppalassa oli jo kouluruokailu, ainakin, kun menin sen puolelle, Aseman kouluun, toiselle luokalle. Kirkossa käyntiä en muista, ennenkuin pyhäkoulusta menimme Törnävän kirkkoon "limsakirkkoon". Mutta, ettei se ollut "meidän" kirkko, siitä en muista tienneeni mitään. Vai olisiko aiemmni "limsakirkot" olleet Seurakuntatalolla, jos niitä pidettiin.
Uuden kirkon rakentamisen vaikeudestakaan en tiennyt. Mutta sinne se rupesi nousemaan meidän "kerhomaalle". Tällä pellolla viljelimme perunaa, porkkanoita ja muita kasviksia talven varalle.



Pellon takana vasemmalla iso talo oli seurakuntatalo, jossa oli kirkkosali. Talossa kävimme seurakuntanuorissa 1960 vuodesta Leena-ystäväni kanssa. Siellä olimme auttamassa hautajaisissa ja muistan paheksuneeni naurunremakoita, joita salista kuului! Talossa oli myös kaksi kappalalaisen asuntoa, jossa toisessa pidettyihin papinpojan ylioppilasjuhlaseuroihin seurakuntanuoretkin kutsuttiin.



Kuva Alvar Aallon suunnitteleman Lakeuden Ristin perustamiskirjasta, jota alla Seinäjoen tyttölyseon, varmaankin kansanedustajan työnsä takia silloin virkavapaalla ollut rehtorimme Reino Ala-Kulju luki peruskiven muuraustilaisuudessa v 1957. Rehtori oli mukava, lupsakka mies. Hän tunsi oppilaansa maakunnassakin. (Vaikka siis vain kävi koulussa toisinaan eikä koskaan opettanut minua). Monta vuotta myöhemmin tapasimme Helsingin Stockmannilla ja sielläkin hän tunsi ja esitteli minut vaimolleen!




Kirkkorakennus on jo valmis ja torni nousemassa. Serkkuni, joka oli muuraamassa tornia kertoi, ettei ollut monta muuraria, joka uskalsi töitä tornissa tehdä!


Aikakelloja ollaan tässä asentamassa. Kellojen piti näkyä Lapualle asti! Lapua oli onnistunut saamaan hiippakunnan poliittisin keinoin Seinäjoen jo saatua kirkolliskokoukselta päätöksen sen tulemisesta Seinäjoelle.


Kirkon punahonkaisia penkkejä puretaan kuorma-autosta. Kirkon sisustamiseen saatiin varoja talkoilla, myyjäisillä ja erilaisilla keräyksillä. Seinäjoen koululaiset osallistuivat talkoisiin. Me tyttölyseolaiset hankimme paperia keräämällä kolme penkkiä kirkkoon. Lyseolaiset kaksi; meitä oli tosin enemmän.
Meidän luokka raahasi paperia maitokärryillä pitkin kauppalan katuja; haimme sitä silppuna myös kirjapainoista! Penkki maksoi 50000mk! Oli niissä hieno istua, kun omillaan istui! Näin ajattelimme Leenan kanssa; olimme aika usein keräämässä kolehtia nuoruusvuosina.

 
Tässä kuvassa rakennustoimikunnan puheenjohtaja, rehtori Ala-Kulju luovuttaa kirkon avaimen seurakunnan kirkkoherra Lauri Knuutilalle.


 Kuvasin kuvat Kaupunginteatterin aulassa olevasta näyttelystä. Kuvaajan nimeä en huomannut...

                                     Vihkiäisjuhlan kirkkovieraita



Lapuan piispa Eero Lehtinen seurakuntien papiston avustamana vihki kirkon käyttöön Palmusunnutaina 1960.



Viime lauantai-iltana olimme katsomassa Seinäjoen kaupunginteatterin näytelmää Väärä väri, joka kertoo kirkon rakentamista edeltävistä tapahtumista. Tämän paikan, Alvarin toriteatterin,  Alvar Aalto oli aikoinaan suunitellut esitysten pitopaikaksi. En tiedä, onko tässä muita näytelmiä tai esityksiä koskaan ennen ollut. Kuvassa on Kaupungintalon keskikohtaa ja vasemmalla on Kaupunginteatteri.
Näytelmän aikana ei saanut kuvata, mutta tauolla kuvasin tämän Fiatin, joka näyttää kuraiselta kurakauppalan Rehtorin autolta.



Jokin muistikuva tuli mieleeni, kun muistelin Rehtoriamme: Kerran seurakuntanuorten retkellä Teuvalla pieni auto pysähtyi tien reunaan ja Rehtori sieltä huuteli, että mitäs tytöt on näin kaukana kotoa. Taisi Rehtorilla ollakin näin pieni auto!


Minä elän kirjat ja näytelmät; en osaa niitä arvioida, joten jätän sen ystävälleni Kaisalle, joka sen osaa. Ihmettelimme Miehen kanssa näytelmän Kirkkoherran ja Lääkärin ilmiasuja. Kirkkoherran tunsin, siis oikeasti, Lääkäriä en. Vaikka näytelmä oli fiktiivinen, se perustui kuitenkin tosiasioihin. Kielenkäyttö oli myös osin ihan ala-arvoista, mutta Lääkäri ei ollutkaan pohjalaanen ;) Näytelmän nuoret saivat hyvin tuttuja varoituksia äideiltään!

Käykää siis lukemassa Kaisan mietteet!

Jospa minäkin saisin seuraavaksi joitain käsitöitä esille. Harrastuspiirit alkavat taas kohta: käsitöitä tiistaisin ja zumbaa keskiviikkoisin...







2 kommenttia:

Sipi kirjoitti...

Olipas mielenkiintoista luettavaa! Täytyy käydä lukaisemassa Kaisankin luona :)
Harrastukset alkaa tosiaan pian,huomenna jo Kaarakan syksyn ohjelmaan tutustuminen..ja kiva kun pääsit myös Zumbaan!

Kaisa kirjoitti...

En minäkään osaa arvostella näytelmiä, kunhan moitin sitä mistä en tykkää ja kehun sitä mistä tykkään. ;) Mutta kiitos tästä! Nuo kuvat menivät meiltä ohi, vaikka juotiin kahvit teatterilla ennen näytelmää.

Vai pääsit zumbaan - lehdessä sanottiin että melkein sata jäi jonoon, onneksi olkoon! Minä kokeilen taas sitä vatsatanssia, saa nähdä...