perjantai 8. tammikuuta 2010

Matkalla Aurinkorannikolla 4


 Tuonne ylös Benalmadena Puebloon olemme menossa bussilla RCI-matkalaisten kanssa. Toisena lomapäivänämme osallistuimme RCI-esittelyyn; englannin kielinen, joten annoin lähes kaiken mennä ohi korvien, mutta matka"saarnaajan" puhe- ja liikehtimisvauhtikin oli niin kova, etteivät kaikki muutkaan kaikessa pysyneet perässä. Siellä oli tarjolla ilmainen bussi- ja tutustumismatka ylös Benalmadenan Puebloon. Meidät ohjattiin ensin yhteen huoneeseen, jossa oli muutamia englantilaisia myymässä patjoja, peitteitä ja tyynyjä. Osa tuotteista oli aitoa lampaankarvaa, jonkalaisiin olin tutustunut Härmän kuntokeskuksessa kymmenisen vuotta sitten.



Vaalealla naisella oli yhtä kova myyntivauhti kuin rci-miehelläkin. Mutta varmaan osa matkalaisista oli tiennyt/aiemmin tutustunut näihin tuotteisiin, koska tilaisuudessa tehtiin useammat kaupat. Sänkyvaatteet patjoineen maksoivat useita tuhansia puntia...




Sisareni kanssa kävimme kokeilemassa sänkyä, kääntyilemässä ja pyörimässä. Oli uskomatonta, ettei toisen kääntymistä huomannut kuin äänestä. Mitään esitteitä heillä ei ollut  antaa!että olisi voinut vielä tutkia...




Benalmadena Pueblo on hyvin viehättävä kylä kapeine katuineen, pienine myymälöineen, aukioineen ja kirkkoineen. Jouluvalot olivat paikoillaan, muttemme valitettavasti ehtineet nähdä niiden palavan, vaikka jooulukuussakin vielä täällä olimme...


 

 
 
Kylästä oli mahtavat näköalat alas Benalmadena Costalle, jossa siis asuimme. Tullessamme alas vuorilta mutkaista kapeaa tietä pysähdyimme Colomaresin linnalle, jonka amerikkalainen lääkäri poikineen rakennutti  Kristoffer Kolumbuksen Amerikan löytämisen 500 vuotispäivän kunniaksi. Linna on täynnä erilaisia torneja, nurkkauksia ja veistoksia. Se valmistui pari vuotta myöhässä, 1994.



Jonakin päivänä matkasimme bussilla Marbellaan. Se on kaunis kaupunki Benalmadenasta länteen, Gibraltarille päin. Kauniita asuintaloja parvekkeineen:



Kauniita puistoja suihkulähteineen:



Appelsiinipuutoreineen:



Soittajineen:



Kirkkoineen:



Vaateputiikkeineen:


jossa käyntimme sai miespuoliset matkaseuralaiset lähes hikeentymään. Ostimme sisareni kanssa afrikkalaiset pitkät mekot. Mutta tottahan kaksi kerroksisen putiikin monenkirjavan tuotevalikoiman tutkimiseen meni aikaa enemmän kuin varttitunti! Tiedän: miesten kanssa ei pitäisi lähteä ostoksille, mutta aina ne tunkevat kuitenkin mukaan!

5 kommenttia:

Heleena kirjoitti...

Komeita maisemia!

Tarina kirjoitti...

Ai kuinka ihanan läpöisiä kuvia katsella pakkasaamun vilussa!
; ) miehet täytyy viedä johonkin työkalu mutteri liikkeeseen siksi aikaa, kun itse käy naisten höpsötys liikkeessä.

Marleena kirjoitti...

Ihania kuvia. Voi, kun pääsis jonnekin lämpimään. Mutta ihan tosi, tykkään näistä pakkasista, oikeesti!

Kauppoihin pitäis aina laittaa miehille istuimet ja jotain "ajankulua", että tytöt sais rauhassa hypistellä vaatteita!

"Ibiza" kirjoitti...

Olis kiva päästä etelän lämpimään, nyt jus, ku on niin kovat pakkaset täällä.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

On teillä ollut ihanaa, upeita valokuvia.