maanantai 23. tammikuuta 2012

Jotain on valmistunut

Tyttärelle ja Miniälle2 annoin Kauhavan Kangas-Aitan Lilli-ontelokudetta, jonka he yhdessä kerivät. Miniä valitsi mattonsa malliksi Auran, joka on myös Otavamedian Käsitöiden aarreaitassa.


    Matto painaa 2,4 kg ja on halkaisijaltaan 110 cm. Tytär virkkaa omansa.



Mies halusi uuden, korville tulevan pipon. Kaivelin lankavarastojani ja löysin kerän tummaa Jussia, josta neuloin kolmen lykyn kairaa, sädekavennuksella päätellyn pipon. Lankaa kului 77 g, puikkona 3,5 bambupyörä, vähän ylipitkä.



Kansalaisopiston Posliininukkekurssilla teen kahta Hilda-antiikkinukkea kummityttärille. Kasassa vartaloita (onneksi löytyivät "ruuhkahuoneestani", ettei tarvinnut ommella uusia), päät hiuksineen, mekko- ja alusvaatekankaita, kuljetus- ja tarvikekori ja paperikassi, jossa kaivatut vartalot olivat trasselipakettien kanssa. Nuket täytetään trasselilla. Tosin ensi kerralla teemme nukeille hienoja hattuja!

Kansalaisopistossa aloitin Kierrätysompelun, jossa olen nyt kahtena kertana ommellut farkkulaukkuja. Siellä voisi tuunata vaatteita tai sisustusjuttuja. Omien vaatteitteni koko elää koko ajan, niin ehkä odotan ensi syksyä niiden suhteen!
Joku tuunaa vanhan tädin mekkoja, toinen omia vanhoja tai kirpparilöytöjään. Yksi tekee chenilletekniikalla pannumyssyjä. Kurssilaisista on pulaa!!! Meillä on opettaja, jolla on silmää katsoa, mikä kullekin sopii ja mitä muutoksia vaatteeseen pitäisi tehdä, että vaate sopii tekijälleen. Tulkaa mukaan; vielä on kevättä jäljellä! (siis kevät-lukukautta;)

3 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kaunis matto, mutta onpas siinä ollut virkkaamista! Minulle olis tarpeen tuollainen vaatteiden tuunauskerho, mutta kun on vähän turhan pitkä matka, niin jääköön. ;)

Sipi kirjoitti...

Kaunis matto, on se ollut raskas virkattava!
Pipo on ihan hyvän näköinen, nythän pipojen pitääkin olla vähän ylipitkiä :)
Hauskasti sanottu tuo "ruuhkahuone :D

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kaunis tuo Aura-matto! Minäkin haluaisin :)
Omalle kullalle on aina ihana neuloa, harmi kun meillä mies ei juurikaan käytä mitään villaisia. Tai on sillä nyt mun siskon neulomat sukat jalassa :)