maanantai 21. kesäkuuta 2010

Puukko- ja käsityöfestivaalit 2

Sunnuntaina oli hyvin viileää, niinpä olikin mukava päästä festareille siistiin sisätyöhön:

  

Yhteisneulontaa harrastimme myös festareilla: tavoittena torkku- ja vauvanpeittoja SPR:lle :


 tästä tulee aikuisen peite hirsimökkitekniikalla. Mallivärityksen on suunnitellut Maila Reini. (Vasta festareilla näimme kuvion, joten aioin heittää omat palani johonkin muuhun työhön, mutta...) Muutama vieras istahtikin neulomaan tilkkua. Mutta useimmat olivat kiinnostuneita ohjeesta, jota meillä ei ollut jakaa muutoin kuin suullisesti. Tulisikohan Kangas-Aitan sivuille? Jatkamme näitä myös Käsityöklubissa.


Tässä on valmiina yksi vauvanpeitto, takareuna-virkkauksena. Näitä paloja virkattiin myös Panda-langan muissa väreissä: vihreitä, tummanpunaisia, oransseja ja ruskeita. Panda on sekoitelanka: villaa 70% ja bambua 30%, hyvin miellyttävä neuloa ja ihanan pehmeä.


 Nuori hanuristitaitaja Aleksi Laukkonen esiintyi moneen kertaan ja sai raikuvat aplodit varsinkin Säkkijärven polkasta.


Neulekahvilan työnäytökset aloitti Heleena Holma Laura Jurkan haastattelemana Puikko- eli varrasvirkkauksen esittelyllä. Hänellä oli mukanaan valmiita töitä, kuten tämä upea paksusta puuvillalangasta virkattu laukku ja keskeneräisiä töitä, joita halukkaat saattoivat jatkaa tai ainakin yrittää jatkaa. Puikkovirkkauksessa tarvitaan paksu puikko tai teroitettu harjanvarrenpala, kuten Heleenalla ja virkkuukoukku. Langan paksuudesta ja tuotteesta riippuu minkäkokoista puikkoa käytetään.

Kuva: Sirkka Ulkuniemi

 Seuraavaksi oli naisille käsityöaiheinen parikilpailu, josta kilpailijat eivät etukäteen tienneet mitään; parikin tuntematon. Mutta kun näki 25 numeron puikot ja paksun karvalangan, heti oli selvää: puikko kummallekin ja neulontaa... Onneksi sentään sai yksin luoda ennen ajanlaskun alkua; aikaa viisi minuuttia ja aina piti vaihtaa parin kanssa puikkoa. Tässä Viktuuriat!


Kuva: Sirpa Korpikoski

Tässä kaikki kilpailijat: Victuuriat, Pinkit Ladyt ja Lentävät puikot. Kuinka ollakaan Raati arvioi Victuuriat nopeimmiksi. Kaikki saivat isot paperiruusut ja


voittajat vielä Kauhavasukat! Saamani sukat ovat aitoa pässinpökkimää, tuoksuvat ihanasti!

 

Välissä oli vielä Hannan täytekakun koristelu. Kakusta tuli kaunis lankakerineen ja puikkoineen.
Viimeisenä työnäytöksenä Sirpa Korpikoski esitteli Tuftausta. Tässä Sirpa ja Neulekahvilan emäntä Laura Jurkka tutustuvat Tuftaustelineeseen ja sen kangasta pingottaviin nauloihin. Tuftauslaitteeseen kuuluu myös Langankuljetin, jonka Laura heti lyhensi Lakuksi. Muutenkin kaikki esitykset olivat hauskoja Lauran sanailun takia.
(Pari rouvaa pohti, että se on Roine eikä tarvi olla kuin Roine, niin pääsee esiintymään...)


Veetin laulusessioon loppui Festarit. Olin vähän aikaa katsomassa, mutta Otso halusi jutella Mumman kanssa puhelimessa ja niin tulin salista pois; eikä siellä nähnyt neuloa kuin ainaoikeaa ja olisi pitänyt päätellä ja aloittaa hirsimökin uudesta salvoksesta, niin... Sitäpaitsi laulu kuului kahvilaan ihan hyvin.

Sitten enää tavaroiden kokoonlaitto ja pikkuisen olin Tellun apuna festariteltan purussa; valitettavasti tarvitsimme myös miestyövoimaa yhdessä liitoksessa!

Postaan vielä yleisemmin ja ketä kaikkia tapasin ja muista näyttelyistä.
Laura Jurkka on jo lupautunut ensi kesäksi ja toivottavasti esiintyy myös laulaen!

5 kommenttia:

Sipi kirjoitti...

Näitä postauksia on hauska katsella kun samasta tilaisuudesta on kaikilla niin erilaisia kuvia :)

Kaiken kaikkiaan ihan mukavat festarit olivat, harmi vaan kun ei itse aivan kaikkea haluamaansa ehtinyt näkemään, mutta ehkäpä sitten ensi kerralla :)

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kiitos vaan avusta tavaroiden kanssa. Kyllä on ollut väsy sekä eilen että tänään. Mahtavat festarit kyllä olivat.
Upeita nuo hyväntekeväisyyspeitot.

Heleena kirjoitti...

Hirsimökkitekniikalla saa upeita kuvioita, vaikkapa vain tilkkuja kääntelemällä eri asentoon ja tietenkin värejä sommittelemalla.
Mukavat festarit ainakin neulekahvilassa. Harmi vain kun en ehtinyt juurikaan käydä puukkoja katsomassa.

Äipän touhut kirjoitti...

Upeita nuo hyväntekeväisyyspeitot. Sinulla on monipuolinen kuvaus täällä festareista. Hyvää ja rentouttavaa viikkoa.

SirU kirjoitti...

Festarit olivat hyvät, varsinkin neulekahvilan osalta. Monenlaista ideaa sieltä lähti mukaan.Itse en valitettavasti ehdi mukaan yhteisiin projekteihin, mutta seuraan niitä mielelläni harrastajien blogien kautta. Järjestelyt oli hoidettu hienosti ja juontajakin oli loistava Laura Jurkka, käsityöihminen hänkin.