maanantai 28. helmikuuta 2011

Pikalähtö tyttärentytärtä hoitamaan


Onneksi on kännykkä, jolla saa harrastavan mumman kiinni, kun tyttärellä lapsi on kuumeessa illalla! (Ma-ilta)
Onneksi on netti, millä mumma ostaa junalipun aamuksi!
Onneksi juna lähtee ajallaan, vaikka uutisissa oli juuri kerrottu, että rata on poikki! Rata ei ollut poikki ollutkaan (kirjaimellisesti) vaan sähköistys oli vauroitunut junan kyydissä olleen rekan sytyttyä palamaan. Odotus pysähtymispaikalla oli pidempi kuin konduktööri ensin arveli. Meitä ennen oli onnettomuuspaikkaa ohittamassa neljä muuta junaa. Vain yksi tuli etelästä.
Lähes kaksi tuntia myöhässä olin Hämeenlinnan asemalla.
Tytär ajoi meidät kotiin sairas ja terve lapsi kyydissään ja jatkoi sitten töihin. Sairas lapsi nukkui lähes koko päivän, söi vähän ja nukkui taas. Seuraavina päivinä katsoimme Matkalla maapallon ympäri 80 päivässä, Muumeja ja muita lastenohjelmia. Luimme kirjoja ja soittelimme mm selloa, piirtelimme ja lapset kylpivät aamusta kaikessa rauhassa.
Torstaina iltaviideltä terve lapsi lähes nukahti ruokapöytään ja herättyään hänenkin huomattiin olevan kuumeessa. Onneksi mumma oli jo aiemmin luvannut lähteä vasta pe-iltana. No, mummakin sai kauheita yskänpuuskia ja yöllä nousi lämpö hänellekin. Viimeinen päivä makoiltiin, syötiin herkkuja ja katsottiin videoita.
Tuliaisiksi oli onneksi koukuttuja lapasia ja yhdet villasukat:


                         Novita Punatulkkua, puikot 3, koko n 28-30.


Tyttärelle meni Puro-metsästä ja mustasta Nallesta koukutut rasat, joista olikin kuvaa, tosin ei pääasiana. Viljan lapaset oli kuulema sopimattomat, joten ne odottavat korjaamista saamieni ohjeitten mukaan!


Laitan tähän kuvan serkuksista joskus 40-50-luvun taitteessa. Kuvassa vasemmalta, takarivi : Ani, minä, Tytti, Seija-Liisa ja eturivissä: Nuppu, Marja-Liisa ja Pikkusisko1


                                                             Tässä 5/40 serkuistani ja 1/8 sisruksistani

Tämän Tunnustuksen sain aikoinaan Marilta muiden hänen hk. tuntemiensa käsityöbloggaajien kanssa. Kiitos Mari!


Jostain syystä paluujunakin oli myöhässä puoli tuntia eikä yhtään kuulutusta asiasta!
Muok:yksi kuva ja pari sanaa lisätty.

4 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Hyvä kun olet jälleen maisemissa ja toivon mukaan parantunutkin! Kivasti raidoittuu noi sukat. Ja aivan ihana vanha serkkukuva:)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa, kun on tuollainen mummo, joka rientää apuun.

Sipi kirjoitti...

Olipas sulla menomatka!Toivottavasti olet jo parantunut. Tuossa Novitan Punatulkussa on kivat värit ja raidoitus sopii hienosti sukkiin.
Aivan Ihana tuo vanha kuva :)

Marleena kirjoitti...

Eikö olekin ihanaa, kun voi mennä hoitelemaan pikkuisia mummin mussukoita. Toivottavasti olet itsekin jo parantunut.
Nätit sukat ja aivan ihana serkkukuva! :-D