keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Talven nukkesato valmiina

Seinäjoen Kansalaisopiston kevätnäyttely on tulevana viikonloppuna Opistolla. Siellä ovat esillä myös nämä tekemäni nuket. Kaikki nämä nuket olen tehnyt nukketaiteilija Sirpa Ala-Loukon ohjauksessa kansalaisopiston kursseilla.











Tällä pikkutytöllä on posliininen pää, kadet ja jalat. Vartalo ommeltu. Nukke on n 20 cm pitkä. Hiukset on mohairia. Tämän piti olla vauva, mutta kun hänelle tuli pitkä tukka, niin en millään malttanut leikata sitä vauvatukaksi, niinpä hänestä tuli pikkutyttö. Neuloin mekon ja virkkasin tossut. Nukke kainalossa on jostain tullut mukaani. Nuken muotoilijaa en tiedä; nukke on ns taiteilijanukke, ei siis antiikkinen.





Lemmikki on 1920-luvulta Saksasta kotoisin oleva posliininukke. Hän on 11cm pitkä. Mekko ja alushame on vanhoista nenäliinoista. Näyttelyssä Lemmikki on Kultakutri. Karhut eivät ole vielä aivan valmiit, ne muuttavat Opistolle vasta pe-iltana.





Hän on Martta-nukke Pikku-Sisko. Hänet on tehty perinteiseen tapaan: vartalo lakanakangasta, täytteenä sahanpurua. Mekko on Viljan vanhasta mekosta "pienennetty".




Hän taas on posliininukke, Elsbeth, lienee myös 20-luvulta. Hän on n 18 cm pitkä. Mekko ohutta puuvillaa.





Hän on Suomen nukkeyhdistyksen 20v-juhlanukke nro 46. Näitä tehtiin 50 kpl. Onnistuimme Heleenan kanssa saamaan nuket viimetipassa, vaikka tilasimme heti, kun yhdistyksen nukkelehti tuli. Nuken suunnittelija Sirpa A-L. Nuken pää, kädet ja jalat on paperimassaa, vartalo lakanaa. Mekko ohutta puuvillaa ja organzaa, alushame Viljan essua. Hiukset mohairia. Hopealanka-panta päällystetty kapealla nauhalla. Kainalossa pupu.






Tässä Nukke kokonaan. Nahkaiset kengät myös omatekemät. (Jos ette kerro kenellekään, kerron, että puettaessani nukkea näyttelyyn, huomasin, että hänellä oli kaksi vasemman jalan kenkää!)





Posliini- ja massanuket hiotaan ja maalataan; posliininuket poltetaan moneen kertaan. Vaatteissa on aika kova työ, osa on ommeltu käsin. Minä pidän näistä pienistä posliininukeista, varsinkin Lemmikki on lemmikkini! Näille ei tarvitse tehdä silkkimekkoja eikä korsetteja, kuten "hienoille" nukeille.
Kolme karhua ja Sveitsin nukkevauva menevät Opistolle perjantaina.




4 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Ihania nämä sinun nukkesi! <3 Varmaan mukaansa tempaava harrastus tuo nukkien teko.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Voi että olet tehnyt nättejä nukkeja!
Tuo on kyllä sellainen harrastus, jota tekisi mieli kokeilla, ehkä sitten eläkkeellä.. ;o)

Malli45 kirjoitti...

Nukkien teko on tosi kivaa ja koukuttavaa. Aina näkee jonkun uuden, jota tekisi mieli tehdä. Tuo Lemmikki on mun lemppari, olen niitä tehnyt neljä; yhden annoin Päiväkotiini, sen 30v synttäreillä.

vilja kirjoitti...

Vilja halusi jättää terveisensä: Opin Kanarialla melkein uimaan. Kelluiden kanssa osaan uida jo ihan yksin. Nuket oli hienoja ja karhut. Mekot, hiukset, koko nuket ja karhut olivat hienoja. vilja