keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Prinsessa Vilja 5 v, siis "koko käden vanha"

Prinsessa-kutsuilla oli tämä pikkuBarbi-kakku. Kolmen polven yhteistyönä, viimeistelijöinä Tytär ja itse Prinsessa. Vain kaksi tyttöä söivät nukenhametta. Ei Prinsessa itsekään, siinähän oli kermaakin.



Päivänsankari seuraavan päivän kattauksen ääressä valmiina puhaltamaan kynttilöitä ja toivomaan. Lauma valokuvaajia häiritsi keskittymistä ja samalla luettiin kynttiläpaketista, että sammutetaan vedellä! Mutta nyt ne puhallettiin. Päivänsankarin edessä on hänen oma kakkunsa; täytetty muffini, tietenkin ilman kermaa. Kolmas synttärikakku ja Ukin maidoton kakku ovat siinä myös. Toinen synttärikakku oli vaaleanpunainen siili keltaisine ja vihreine piikkeineen.

Tytär sisusti leikkimökkiä, joka on entinen kasvihuone, johon on tehty vain seinät lasien päälle. Lauantaina iltapäivällä Päivänsankari kahden ystävänsä kanssa järjesti leikkimökissä "aikuisten kutsut". Siellä oli tarjolla kaikki loput pullat ja keksit. Kaikki talon lautaset, joihin neidit vain ylettyivät oli levitetty lattialle. Siellä aikuiset kävivät vuorollaan nautiskelemassa.

Juhlien valmisteluissa auttamassa olleen Mumman mukaan lähti Päivänsankari itse. Sunnuntai-iltana lakon pelottamina lähdimme matkaan, mutta saimmekin matkustaa melkein tyhjissä junissa. Meidän piti vaihtaa junaa Tampereella, kun Pendoliino ei enää pysähdy Hämeenlinnassa. Mukaan otettiin vain välttämättömät, kuten laukullinen leluja, repullinen tyhmiä vaatteita, Päivänsankarin iltaruoka, Mumman kudin ja kirja: Berliininpoppelit. Mukaan tuli myös auton turvaistuin, jota Mumma epätoivoisesti yritti mahduttaa tavarahyllylle. Lopulta sillä välähti, pannaan se junan penkille ja siitä sai Vilja katsella maisemia, minkä ennätti syömiseltä ja värittelyltä.


Aamulla jatkoimme autolla Lappajärvelle, jossa Paappa, Leenu-kissa ja Daavid-koira meitä odottivat ikkunan ääressä, mutta havahtuivat vasta auton oven paukahdukseen.
Leenu-kissa, 15v, poseeraa. Ulkoa tullessaan Leenu hypähtää ikkunapellille naukumaan sisäänpääsyä, milloin ei nau'u sisään kellarinportailla.


Tänään lähdimme takaisin Seinäjoelle, kun torstaisin Mumma käy siivoamassa veljensä kotia; vielä pari kertaa. Ehdimme hakea KIPissä olleen aurinkovarjon ja Etiopian nutut Fionasta, olla Tikkuajissa, jossa Vilja vähän sormivirkkasi ja muuten teki koristuksia "rakkausNallelleen". Kahvilassa kun kokoonnutaan, Vilja halusi voisilmäpullan ja mehua, vaikka tarjolla olisi ollut Bebe-leivoksiakin, mutta hän otti varman päälle; eihän sitä aina tiedä, mitä Beben kuoren alla on, jos olisi vaikka hilloa!
Isi ja Otso-pikkuveli tulevat perjantaina Lappajärvelle, äiti lauantaina päästyään päivystämästä. Otso 1v9kk on soittanut Viljalle joka päivä; hän tietää että Vilja lähti autolla ja on puhelimessa!
Käsitöitäkin on valmistunut, mutta annettu kuvaamatta. Hihatin, josta tuli kutojalleen "hiukan" liian pieni ja kesäinen pontso. Ehkä saamme niistä kuviakin joskus!




4 kommenttia:

Palaga kirjoitti...

Lapsissa ja lastenlapsissa on suuri ilo!
Iloista juhannusta sinulle!

Heleena kirjoitti...

Hienot 5 v juhlat on Viljalla ollut. Tikkuajissa Viljan aika kului yllättävästi ja on perinyt Mummansa taitoja. Monenmoista hienoa syntyi ja sormivirkkauskin sujui heti. Kun kaikki muut olivat jo lähteneet, niin Vilja halusi ihan vähän vielä värittää. Hauskaa juhannusta teille kaikille!

Sipi kirjoitti...

Oi kun on ihana tuo barbikakku :)
Oikein hyvää Juhannusta!!

seijap kirjoitti...

Ihania kuvia.
Oikein hyvää juhannusta sinulle!