maanantai 28. maaliskuuta 2011

Viljan kevätlaukku ja rannekorut



Piti tietenkin tehdä Viljallekin Isoäidinneliö-laukku. Lankana Novitan Nalle Kukkaketo-ruusu.



       Kääntöpuolella on päällimäisenä Tikkuaja-Tellun virkkaama pikkuneliö.
Viime kerralla Tikkuajissa oli Isoäidinneliö-opetustuokioita, kun kaikki eivät olleet ehtineet Tilkkurekkaan.
Kauhavan Kangas-Aitan Käsityöklubissa on usein uusia asioita opeteltavana. Annikki sai neuvoa yhdelle pikkutytölle niinikään Isoäidinneliötä; joillekin neuvottiin koukuttuja lapasia ja Riitta mulle pysyvän ryijynukan virkkausta. Aloitin virkkaamalla kaksi krs kiinteitä silmukoita ja sitten Riitan oppiin: lanka kierretään etusormen ympärille kahdesti ja siitä molemmat langat koukulle. Tästä syntyikin sitten kaunis rannekoru!



   Lanka oli jo valmiikksi tyttömäistä! Tässä rannekkeita jo valmiina ja viides tulossa. (mulla on se eka, koska se mahtui omaan käteeni)

Ai, niin: olen muuttanut joitakin asetuksia vanhalla koneellani ja se aikoi ottaa kameran muistikortilta yli 600 kuvaa, joista 570 jo on koneella. Yritin muuttaa Windowsin kuva-asetuksia, mutta muutin kai jotain muuta ja vanhat kuvat vain vilisivät esiin. No, uudelle koneelle: Täällä onkin jokin uusi kuvankäsittelyohjelma, jota en siis osaa käyttää. Yritin leikata ympäriltä, niin jättikin vain kehykset! 
Siispä: kuvat ovat surkeita

Muokattu 27.4.-11: kuvia edes leikattu!

6 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Onpa se mumma taas tehnyt niin söpöisiä virkkauksia Viljalle! :) Mielenkiintoinen tuo "mukanvirkkaus", pitääpä minunkin sitä testata.

intsu kirjoitti...

On se vaan kaunis laukku ja niin hienon prinsessaisia rannekoruja. Minäpäs näin ne jo livenäkin:) Mummu ,on niin taitava ja ahkera:)

Sipi kirjoitti...

Kaunis neliölaukku Viljalle!
Kivat on rannekorutkin, nuo lenkkijututhan sopis koristeeksi vaikka rasojen varteen, aika hauskat :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa kaunis ja hempeä laukku

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanaa Pääsiäisenaikaa Sinulle

Sude kirjoitti...

Kiitos sinulle kun kirjoitit Intsun kommenttilootaan hänen kuulumisiaan. Olin jo kovin huolestunut hänen voinnistaan.