keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kuvapalvelu-lahjoja

Ennen joulua olin Opiston ATK-joulupajassa, jossa opettelimme mm joulukorttien ja muiden kuvalahjojen tekoa. Oma-postimerkki lastenlapsista on tehty pari kertaa. Nyt ei ollut sopivaa kuvaa, mutta sitten bongasin tyttären Facebook-joulukalenterista piparileipojat, otin kuvan ja lähetin Ifolorille. Olin jo teettänyt allaolevasta pojaltani ja miniältäni viime jouluna saamastani kukka-asetelmasta kortteja


                         yhtään korttia en löytänyt tähän hätään



Lapsenlapset näyttävät tässä mielestäni vanhemmilta kuin ovatkaan;
Otso 3v3kk ja Vilja 6v7kk
Tässä kortissa olisi ollut tilaa kirjoitella sisäsivuille, mutta kuinka se kiire aina yllättää!?


Pari valokuvakirjaa olen nähnyt. Mutta tehdä se itse, vaikkakin Ifolorilla on ladattava ohjelma, joten ei tarvinnut kuin laittaa kuvat sivuille ja tekstittää! Otin kierreselkäiset, koska kaikki mallit eivät avaa sivuja kunnolla.



 Viljan kirjaa tehdessäni valokuvat olivat aivan sekaisin, joten tässä kirjassa on Viljan elämää 0-6v ihan sekaisin.


 Otson kirja sisältää hänen kaksi ensimmäistä vuottaan, mikä tarkoittaa, että ensi jouluksi on aikaa rauhassa tehdä kirjaa.
Tähän astihan kuvat ovat olleet melkein vaan tietokoneella.
Jännittävää oli avata paketti, kun kirjat saapuivat. Tuliko mulle moka?


Onko näissä sama lapsi? Mitä enemmän katsoin, sitä varmempi aloin olla, että molemmissa on sama lapsi! Paapan mielestä ei ollut. Mutta jotkut ystävänikin olivat epävarmoja.
Asia ratkesi joulupukin tuotua heille näiden kirjojen kaksoiskappaleet. Äitinsä kysyi Otsolta, kuka näissä kuvissa on? Otso näytti kuvaansa: tuo on Otso, mutta kuka tuo on? Tytär oli jo tässä vaiheessa tunnistanut Otson syöttötuolin. Niinpä mumma sai rauhassa pitää kummankin kuvan kirjoissaan.

4 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Meillä lahjottiin osa sukua tänä jouluna hääkuvakirjalla. :)

intsu kirjoitti...

Kyllä hienoja nuo valokuvakirjat!

Sipi kirjoitti...

Hienoa että kuvat selvisivät ja olivatkin oikein..ja nyt kun katsoo niin kyllä he hiukan erinäköisiä ovat vaikka ensinhän minäkin vähän epäröin ;)
Otsosta on ihana kuva tuossa kannessa :)
Oikein Hyvää Uutta Vuotta!

Matleena kirjoitti...

Hieno asia tuollaiset kuvakirjat! :) Kyllä muuten minäkin saman lapsen noissa kahdessa kuvassa näen.

Sinulle, Malli ja perheellesi oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!