sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Pikkujoulu Kauhavan kangas-Aitan Käsityöklubissa

Pyydän anteeksi kaikilta, jotka turhaan olette käyneet katsomassa, mitä lykkyihin kuuluu!
Aloitan lopusta eli viime tapahtumista.
Lauantaina siis vietimme Käsityöklubin pikkujoulua. Matkalla Kauhavalle näimme metsäkauriin poikasen oikaisevan tien poikki honteloilla koivillaan. Ensin ihmettelin kuinka rusakko noin hassusti kävelee! Mutta Kartanlukija sanoi sitä kauriiksi.


               Kangas-Aitassa myytävänä olevia käsitöitä: tonttuja ja koreja


Tietenkin on myös malleja: roseekukat paperinarusta lautasliinarenkaan koristeena

 
Tarvikkeet ja ohjeet myös paperinaruvalokranssiin


        Pikkujoulutarjoiluna oli riisipuuroa, sekametelisoppaa, Hanna-tädin Tonttulakki-kakku, kahvia, teetä, glögiä ja pipareita.

 Toimitusjohtaja-Kirstikin pistäytyi, vaikka luulimme hänen jo olevan jossain muualla, mutta hän oli vasta menossa.

                                                         Kuva Kangas-Aitan sivulta

 Kangas-Aitta on toiminut 85v ja siksi me Käsityöklubilaiset neuloimme taas tilkkuja, nyt villalangasta torkkupeitoksi Kirstille. Annikkija Kyllikki tarkan työn tekijöinä onneksi ilmoittauivat peiton kokoajiksi!


Peitossa on 75 palaa ja MalliMyöhäisen tilkuista tulee tyyny. Tässä peiton toinen pää.


Tässä keskikohtaa. Huomaa kauniit sydänpalat!


Tässä toinen pää. Tilkut ovat 15x15cm. Tekotapana jokin kuvioneule tai virkkaus.

Pikkujoulussahan käy ainakin Tonttu jollei ihan itse Pukki; meillä Tonttuna toimi Riitan 6v-pojanpoika.


Tämän paketin sain Tontulta, joka vähän valikoi, minkä kenellekin antoi!
Erilainen tekotapa, mutta lue aina ohje ensin, kokonaan! Aloitetaan kantapäästä.


5 kommenttia:

Sipi kirjoitti...

Onpas upea tuo tekemänne peitto!

Pikku tonttu valikoi sulle tosi hyvän paketin!

Ja totta puhut, uusi ohje kannattaa aina lukea ensin läpi ja aloittaa vasta sitten..koskahan sen vaan oppis ;D

intsu kirjoitti...

Kivoja kuvia sullakin Kangas-Aitasta.Ja mukavaa meillä tosiaan oli,niinkuin sanoit,niin ainahan siellä on kiva olla. Tulin hetkeksi koneelle,sillä töihin olen lähdössä. Älä nyt hermostu,tänään ja huominen,niin sitten se on tehtynä.Kivan lahjan pukilta sait.

Sude kirjoitti...

Olin tuossa jo Intsun seurassa mukana pikkujouluissanne ja tulin vielä sinunkin mukanasi :) Kyllä teillä on mukava paikka ja mukava porukka. Minä täältä kauempaa seuraan teidän touhujanne ja olen hengessä mukana :)

Matleena kirjoitti...

Kiva pikkujoulu kuuluu olleen ja maukkaat tarjoilutkin siellä taisivat olla! Mutta tosi ihanan peiton olette tehneet! :) Minä olen joskus ennen blogiaikaa tehnyt tuohon tapaan vauvapeiton.

Kivan näköiset tossut saat tehtyä tontun antamasta lahjasta!

Tellu kirjoitti...

Hieno kertomus meidän pikkujoulusta, kiitos siitä. Laitan tänne linkin, jos jotain saisin edes laitettua omaan blogiini.