sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Puukko- ja Käsityöfestarit Kauhavalla Osa 2


Neulekahvilassa oli kumpanakin päivänä isnstrumentaaliesitys. Lauantaina oli harmonikkatyttö esiintymässä ja sunnuntaina baritonitorvea soittava!


Sunnuntaina oli naisten vuoro kisata leikkimielisesti käsityötaidoilla. Etumaiset ovat käsityöklubilaisia ja takimaiset eivät ainakaan tunnetusti harrasta käsitöitä. Takimaisten silmät sidottiin ja heidän piti virkata ontelokuteesta kympin koukulla ketjusilmukoita kädet etumaisen ympärillä. Etumainen sai neuvoa. Kesti vähän ennekuin sain sanottua, että vedä silmukka löysemmälle, kun se ei muuten mahtunut. Me saimme aikaan neljä, kaunista, yhtäpitkää ketjusilmukkaa, kun toiset saivat varmaan parikymmentä. Voiton veivät ne, joilla oli pisin ketju eripituisia silmukoita; silmukoiden lukumäärää ei laskettu!



Molempina päivinä esiintyi myös Valehtelijoiden Suomen Mestari, kauhavalainen Maija-Liisa Isosomppi. Valehtelu on vähän huono sana tässä kohtaa, ainakin minun mielestäni. Maija-Liisan juttu olisi ihan voinut olla tottakin; hauskasti kerrottu juttu, joka oli kaksimielinen, jos niin osaa ajatella!


Ohjelmassa oli myös helmivirkkauksen työnäytös. Maila oli tuonut kauniita töitään esille. Ylemmässä on puuhelmiä ja alemmassa Hamahelmiä, jotka on litistetty siliytsraudalla. Maila on tehnyt taidokkaita kuvioita.



Käsityöklubin luokassa oli myös UFO- ja MÖRVELÖ-näyttelyt. Ufo on keskeneräinen käsityö ja mörvelö epäonnistunut työ.



 Tässä ufoja edústamassa Äipän kaunis kirjoneulejakku, joka on 20 vuotta odottanut valmiiksi ostettujen nappien ompelemista! Äippäkin on blogannut festareista!



Mörvelöjä edustakoot Marjon ylisuuret sukat ja vieressä Riitan liian pieniksi huopuneet Hiiritossut


Pirtanauhan tekoa näytti Järvi-Lakeuden Kansalaisopiston käsityönopettaja Tuula



Osan aikaani opastin festarilaisia tekemään ruusuja. Varsinkin lapset olivat ihastuksissaan, kun nelikulmaisesta paperinauhataitoksesta ilmestyi kuin taikomalla itsetekemä ruusu!



Molempina päivinä käsityöklubilaiset esittelivät Kangas-Aitan malleilla tehtyjä vaatteita ja shaaleja.
Juontajana oli Laura Jurkka, joka osasi veistellä kaikissa juonnoissaan hauskasti ja osuvasti.

Laura sai Festarijärjestäjiltä Kauhavalaasen Kaksineuvoosen muistoksi ja työvälineeksi!


Seuraavaksi Festareiden taidenäyttelyn töitä

Ei kommentteja: