Kaukana kotoa 3

Kokonainen päivä Pariisissa omien nuottien mukaan! Aamulla matkasimme bussillamme Eiffel-tornin juurelle.Kotona olin päättänyt, että Eiffelin ensimmäiseen kerrokseen menen. Jonottaessamme meitä piiritti kuvassa näkyviä afrikkalaisia nuoria miehiä, joilla oli myytävänä Pariisi-huiveja, kelloja ja pieneiä avaimenperäEiffeleitä. Samojen tavaroiden myyjiä oli kaikkialla turistipaikoissa. Nuorukaisilla ei ole myyntilupia; he katosivat paikalta, kun poliiseja saapui paikalle. Ostin huivin, kullanvärisen, maksoin viisi euroa; jotkut saivat huivinsa kahdella. Myyjillä näytti olevan hyvä yhteishenki, tavaroita vaihdeltiin ja kun posliisit saapuivat, huikattiin kauppaa tekeville, että tietävät häipyä. Takaisin he saapuivat, kun poliisit käänsivät selkänsä. Lopulta meidän avaimenrenkaat jäivät ostamatta, ihan kiva niitä olisi ollut kilisyttää tuliaisina.


Jonossa olimme noin tunnin. Tuossa jalassa on kaksikerroksinen hissi lähdössä. Ehdin jo lukea, että lippuja myytiin vain toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Olin hyvässä uskossa, että hissi pysähtyy ensimmäisessäkin kerroksessa ja niin se pysähtyikin, mutta jatkoi matkaansa ovia avaamatta. Siispä toiseen kerrokseen! Huippasi jo, kun maisemahissillä menimme, lattia sentään oli "peltiä". Perillä oli mahtavaa, olimme hissin toisessa kerroksessa ja nousimme siis toisen kerroksen vintille; alla oli vielä parveke. Muitakin suomalaisia siellä oli; yksi tytär lohdutti isäänsä, että alla on levennys, ei olla tyhjän päällä. Mieheni matkasi kolmanteen, mutta tornin kavetessa hänkin katui, että joka paikkaan vapaaehtoisesti tuleekin mentyä!


Tässä Pariisia Eiffeltornin toisesta kerroksesta, 120 metrin korkeudelta, kuvattuna. Kiersin toisen kerroksen, löysin hienon pikku-matkamuistoshopin, josta ostin värityskirjan Noa-Nilsille, joka meidän piti tavata Brysselissä ja pakko-ostos: Eiffel-magneettilehmä Sipi-ystävälle. Vielä postikortteja. Sain sanoa: "ei haittaa", kun yksi mies moitti vaimoaan, että menee mun eteen.

Kävelin 359 askelmaa alas ensimmäiseen kerrokseen, joka on n 60 metrissä. Siellä oli kahvilakin ja vessa, samoin matkamuistomyymälä. Postimerkkejä ei kuitenkaan löytynyt; ei koko matkalta lähetetty ainoatakaan postikorttia.

Kuvassa Pariisia Montmartreen päin, jonne olimme suraavaksi menossa.

Pariisia Seinelle päin

Kävelimme Miehen kanssa loput 360 askelmaa maan päälle. Sitten seikkailimme etsien lähintä Metroasemaa, mutta sitä oli vaikea löytää, koska olimme lukeneet matkatoimiston lähettämää ohjekirjettä hiukan huonosti. Emme tienneet, että RER-juna ajaa saman asian, menee samoja reittejä samoille asemille. Lopulta saimme ostettua kuljettajan neuvomat 10 metrolippua ja metrokarttaa seuraamalla ja junia vaihtamalla saavuimme Montmartreen. Metrojunia oli laidasta laitaan, ihan romusta uuteen. Mutta matka taittui kaikilla vauhdikkaasti. Lauantaipäivänä ei ollut vielä ruuhkia. Metroaseman vieressä oli viitta: Sacre Coeur, Kristyksen Pyhälle Sydämelle omistettu kirkko. Montmartren alue on Pariisin korkeinta aluetta 130 metrissä. Vielä oli kirkkoon kapuamista!

Turisteja oli varmasti ympäri maailman ihailemassa Pariisia täältä suunnalta. Kauas näkyi eikä ollut korkean paikan kammotusta. Oli siellä ainakin yksi paikallinenkin, ruokkimassa lintuja. Kuvasin häneen päin, jolloin hän ryntäsi huitoen pystyyn; yritin änkyttää jotain linnnuista, mutta hän vain oli vihainen.
Tässä siis Pariisia Montmartren kukkulalta kuvattuna.

Toinen Etiopian matkanuttu on eräällä turistilla menossa tässä. Alempana portailla oli nuorimies kitaransa ja vahvistimien kanssa ja lauloi ja laulatti yleisöä. Ilmeisesti yleisö tunsi ainakin laulut.

Ohjelmassa oli vuorossa kangaskaupoissa kulkeminen. Löysin hienon kaupan, jossa oli nauhaa, nappia, lankaakin ja tilkkukankaita, mutta vain pakalla. Kaikki oli aika kallista ja koska Miehen kanssa ei pidä mennä kangaskauppaan, katselin vain. Yhdestä kaupasta löysin muutaman tilkkunipun, joista yhden ostin; mulla on nyt Pariisistakin ostettuja tilkkuja!

Taas metrolla alas kaupunkiin, Seinen altakin Citen saarelle. Kävimme syömässä jonkun ravintolan terassilla.

Notre Damen Katedraaliin olimme menossa. Ihmetellä täytyy, miten tälläisiä kirkkoja on voitu rakentaa tuhat vuotta sitten! Kirkon edessä oli meluisa polttariporukka punaisine sydän-ilmapalloineen. Jonossa saattoi katsella kaiken maailman turisteja. Joka paikassa näytti olevan japanilaisia ja kuului olevan muitakin suomalaisia kuin vain omaa seuruetta. Aika pimeässä kirkossa kierrettiin eri alttareita; oli toki myymälä ja kuppi ojossa istuva nunnakin.

Päivä alkoi olla illassa. Matkalaisten tapaamispaikka oli Concorde-aukiolla. Olisi sinne päässyt metrollakin, mutten halunnut enää mennä maan alle, kun sielläkin joutui kävelemään risteysasemilla pitkiäkin matkoja. Mieluummin Seinen rantaa kauniissa auringonpaisteessa! Poltin nahkani aurinkoisessa Pariisissa. En ole monta kertaa polttanut nahkaani; en ota aurinkoa!
Rannassa oli myyntikojuja, joissa oli vanhoja kirjoja, kuvia, postikortteja, matkamuistoja.

Louvren taidemuseon seinustaa kävelimme tovin, kunnes löysimme portin, josta pääsi sisäpihalle. Lasipyramidin, josta sai lukea Dan Brownin kirjassakin, sain kuvattua. MonaLisaa emme ehtineet tapaamaan. Aamusta meillä olisi ollut mahdollisuus osallistua museokierrokseen suomalaisoppaan kanssa.

Olimme hyvissä ajoin aukiolla odottamassa Disneylandista tulevaa bussiamme; lapsiperheet viettivät päivänsä siellä. Ihanan viileällä bussilla matkasimme hotelliimme. Kävimme Ostoskeskuksessa ja nyt kiersimme muutaman niistä 170 kaupasta. Siellä oli lankakauppakin; tosin lanka oli belgialaista. Ostin yhden alennuslankapussin, muutaman muun kerän ja pari lehteä. Marketista haimme iltapalaa ja sitten nukkumaan viimeistä yötä Pariisissa- toistaiseksi.

Kaupunkikierroksella näimme Ritzin, jossa prinsessa Diana ja Dodi söivät viimeisen ateriansa. Menimme myös tunnelista, jossa he saivat surmansa. Kuljettajamme tiesi kertoa. Lontoossahan me Heleenan kanssa kävimme Harroldsissa heidän muistoalttarillaan.

Ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulemme seuraavalla kerralla...