sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Maaseuturetki lauantaina. Osa 3

Nämä valkoiset vuoret näkyivät lähes joka paikkaan, vaikka ovatkin saaren eteläosassa. Ne ovat kalkkikiveä ja joulukuussa ne saavat lumipeitteen, joka sulaa touko-kesäkuussa. Karua on Kreetan maa Ensimmäiseksi pysähdyimme näköalakukkulalle.


Tässä kuvassa on myös lampaita!


Oliivipuiden lukumäärä määrittää maan hinnan.


Näkymä Soudan lahdelle, jossa on mm Kreikan ja Naton sotalaivastoa


 Täälläkin oli vanha linnoitus. Kreeta on valloitettu tuhansien vuosien kuluessa moneen kertaan.


Broudakis familyn oliivi-ja viinituotteiden myymälä ja varmaan myös perheen koti Grissasissa.

Pontikkapannu kuuluu viinitilan tuotantolaitokseen. Paikallista pontikka maustettiin eri tavoin mm hunajalla.


Perheen Kotiseutumuseoon on kerätty suvun käsitöitä ja itsetehtyjä työkaluja.


Monenlaisia virkkauksia on perheen naiset tehneet. Kauniita essuja! Tästä vaan suurenna ja virkkaa...


Kotona veistetyt kangaspuut. Museossa oli vanha Singer, seinäkello, harmoni, rautaisia ja puisia työkaluja.


 Koristeveistetty sänky, kaunis paksusta villalangasta virkattu sängynpeite, päädyssä kirjailtu seinävaate, joka koristettu myös pitsiliinalla.


Pihassa upea "pulloharjapuu"


Seuraavaksi ajelimme Lappan kylään. Kylässä oli myytävänä käsitöitä ja Johanneksen leipäpuun paloista (palko) tehtyjä tuotteita.


 Koko saarella vesi- ja sähkömittarit olivat ulkona helposti luettavissa.


Piha- tai oikeastaan katukeittiö oli ovea vastapäätä kadun tai oikeammin kujan toisella puolella


 Kylässä oli myös joku vanha hieno mosaiikkilattia. Oli siellä infoakin siitä, mutta kuvasta on vaikea saada selvää enkä muista oppaan kertomusta lattiasta.


Lappankin kylä oli mäkistä ja monessa tasossa.


Seuraavaksi ajelimme lounaalle Agripouliin Vanhaan Myllyyn. Myllyn seutu oli viihtyisä monine suurine puineen ja vesiputouksineen. Mies söi oppaan suosittelemia jauhelihapihveja ja minä viinilehtikääryleitä. Hyviä olivat, kuten myös kreikkalainen salaatti.


 Vanha Mylly oli todella iso taverna-alue, jonne mahtui monta bussillista turisteja ruokailemaan. Vessa (yksi naisille ja toinen miehille!) oli vanhojen myllynrattaiden kupeessa. Mutta paikka oli aika pimeä kuvaamiseen.


Myllyn yläpuolella oli muutamia vesialtaita, joissa oli monenlaisia kaloja. Tämä monni? oli kaikista suurin. Altaissa oli myös taimenen näköisiä kaloja. Pohdimme, voiko sieltä paistattaa haluamansa.


Rosmariinin oksa korvan takana auttaa kreetalaisten mukaaan huonoon muistiin. (Itseotettu kuva)

Illalla kävimme hotellin baarissa katsomassa vähän aikaa Euroviisuja ja juomassa kaakaota ja kreikkalaista kahvia.

5 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Kyllä tosi kiva katsella vähän samojakin paikkoja missä olemme kulkeneet. Tuo kotimuseo virkattuinen essuineen on ihana. Kreetalaiset ovatkin innokkaita tekemään käsitöitä ja mä löysin kyllä Haniasta montakin käsityötarvikekauppaaa.

Sipi kirjoitti...

Upean näköistä! Mahtavia nuo käsityöt, virkattu essu olis aika jännä :)

Sirkka kirjoitti...

Matkakuvia on kiva katsella, vaikkei itse näissä paikoissa ole käynytkään. Käsityöt ovat aina kiinnostavia, samoin kukat ja kasvit. Virkatut essut hauska kuvauskohde!

Kaisa kirjoitti...

Kiitos kun saamme olla "mukana" reissussa! Rosmariinia olisit voinut tuoda vaikka tuliaisiksi... :D

Seijasisko kirjoitti...

Mukavaa katsella ja lueskella.Kiitos taas!