tiistai 21. kesäkuuta 2011

Puukko- ja Käsityöfestarit Kauhavalla Osa 1

Perinteiset Puukkofestarit saivat viime vuonna kumppanikseen Kauhavan Kangas-Aitan puuhaamaan yhteistä tapahtumaa suuntautumaan myös perinteisiin ns naisten käsitöihin. Nyt siis toiset Puukko- ja Käsityöfestivaalit!




Lauantaina ohjelmassa oli Miesten leikkimielinen Käsityökilpailu: pareille annettiin iso ontelokudevyyhti, joka piti yhdessä saaman niin isolle kerälle kuin muutamassa minuutissa ehti keriä. Vihreillä on alusta alkaen homma hanskassa! Sinisten vyyhti hajosi heti pitkin lattiaa ja Punaisilta katosi langan pää!




Vihreät saivat aikaan sievän kerän (kuva ei kerro totuutta), samoin Punaiset, mutta pienemmän. Siniset keksivät lopuksi keriä lattiaa pitkin levinneen vyyhdin palloksi, mutta Tuomaristo oli perinteisen kerimisen kannalla ja näin Vihreät saivat villalankaa ja virkkuukoukut kotiin viemisiksi.



 Lapsivieraita ajatellen oli paikalle saapunut myös Katti Matikainen ihanassa neulotussa puvussaan. Katti oli kiva tyyppi! Kerroin meidän tavanneen monta kertaa; vain ruutu välissä, lisäsi Katti. Katin takana seinällä Marjon Mörvelösukat, jotka oli valtavan suuret!



Kehruunäytöksen piti Elsa käsityöklubista. Kotona Elsa kertoo lisääntyvistä lankakasoistaan, että Saunalahdelta tietenkin! ne ovat tulleet!



Kauhavan Kangas-Aitan HyvänMielenNeuleita tekevät, Maailman suurimpaan tilkkupeittooon osallistuvat  Kauhavan Martat ja Etiopian nuttuja tekevät Kauhavan kirjastossa kokoontuvat harrastajat antoivat opastusta tarvitseville. Moni innostuikin tekemään Isoäidin neliöitä ja opettemaan uutta sukan mallia.
Luokassa oli myös Järvi-Lakeuden Kansalaisopiston kierrätys-työnäyttely: Yllä ihana neulatyyny


 Vanhat Farkut uusiksi: Kirjankannet



Tilkkutyyny



 Farkkutaskuilla sisustettu kori



 Käsityöklubilaisen Mairen neulomia nuttuja Etiopiaan. Nuttuprojekti on keskeytyksissä jonkin aikaa. Etiopian hallitusherrat ovat keksineet, että nutut voisi laittaa tullattaviksi!!! Lähetystyöntekijät yrittävät neuvotella tullin kanssa asiasta. Nuttuja on lähetetty myös Tansaniaan; myös kangasnuttuja on tehty. Afrikkalaiseen kulttuuriin ei kuulu etukäteen laittaa syntyville lapsille vaatteita, vaan heidät kääräistään johonkin kangaspalaan. Nutut annetaan lapsille synnytyssairaaloissa, joissa synnytys on turvallisempi sekä äideille että lapsille.
Toivotaan, että tulliasia saadaan järjestykseen! Neulotaan nuttuja edelleen!



Nämä kaffipusseista tehdyt laukut on tehty ns Kittilän mallilla. Mustavalkoinenkin laukku on tehty Juhla-Mokkapusseista, joita tähän laukkuun on tarvittu 168 pussia, koska yhdessä paketissa on vain yksi mustavalkoinen kaitale! Täällä vähän osviittaa...


Kaffipusseista voi taiteilla myös ruusuja, joita Käsityöklubilainen Marja-Leena on tehnyt ja opasti myös halukkaita. Tämä on paljon monimutkaisempi kuin Paperinaru-ruusut, joden tekemistä minäkin opastin. Varsinkin lapset ilahtuivat taikatempusta, jolla nelikulmaisesta paperinarukasasta ilmestyi ruusu!

Täällä viimevuotisista Festareista, yhtä postausta alempana

Seuraavalla kerralla toinen festaripäivä

5 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Onpa siellä festareilla ollut monenlaista kivaa nähtävää! :)

Olipa minulla monta postausta kahlattavana läpi, kun olen nykyisin niin harvoin ehtinyt blogikierrokselle, mutta nyt on käyty Viljan synttäreillä ja tehty kanssasi puutarha-sauruskin. ;D

Kaisa kirjoitti...

Olinko mä vain sokea, vai eikö lehti kirjoittanut riviäkään käsityöpuolesta? :( Olisihan tuosta nyt saanut vaikka minkämoisen artikkelin!!

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kiva postaus! Paljon nähtävää ja vielä lisää ideoita.

Sipi kirjoitti...

Kyllä oli taas festareilla monen moista nähtävää, ja kiva oli taas pitkästä aikaa ruusujakin väännellä!

Oikein Hyvää Juhannusta :)

Äipän touhut kirjoitti...

Kiva tämä sinun pastauksesi,se on monipuolisempi. Minä unohdin kuvata, kun innostuin virkksamaan niitä isöäidin neliöitä. Hyvää Juhannusta!