sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Virkkooksia ja "vieraita"



Olimme lapsenlapsen 4v synttäreillä; heillä on iso akvaario, jota kuvasin: siinä näkyy moniulotteinen heijastuma vai pitäisikö sanoa heijastumia neljässä tasossa.



"Meidän maalla" Lappajärvellä oli yksi kylvöpelto täynnä lokkeja.


Komia! Seinäjoki kuvattuna Vesitorninmäen sillalta


Viime jouluksi sain valmiiksi yhden virkatun maton Kauhavan Kangas-Aitan ohjeista. Virkattu 8:n koukulla Lilli-ontelokuteesta. Miniäni löysi sille sopivan paikan heidän punaisen tupansa yläkerran pikkueteisestä. Kori ostettu!


Amigumikurssin aikaan virkkasin yhden Munamiehen. Sain sen valmiiksi automatkalla eikä mulla ollut neulaa mukana, niinpä Munamiehen pää jäi irti. Lapsenlapset olivat syyslomailemassa ja heidän mielestään irtopäisellä Munamiehellä voi tehdä jekkuja! Otso odotti innokkaana toisen Munamiehen valmistumista; ei se ihan tunnissa synny!

 

Kaikki valmiit virkkaamani amigurumit muuttivat Hattulaan. Myös tämä Nalle, jonkatapaisen kuvan näin netissä! Näitä pitää tehdä lisää!



Meidän "vieraamme" lähdössä kotiin. Onneksi sai vielä lippuja junaan!

Päivät kuluivat nopeasti serkkuvierailuilla, uimahallissa ja Pomppulassa. Paljon olisi pitänyt vielä ehtiä leikkiä, katsoa ja tutkia...



5 kommenttia:

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Tosi hienoja kaikki valmistuneet!

intsu kirjoitti...

Hienoja sinun amigurumisi ovat. Nalle on todella söpö! Hieno tuo mattokin. Kyllä lapsenlapset vaan ovat ihania ja tuovat paljon sisältöä elämään.

Sipi kirjoitti...

Kaunis matto! Mut tuo valtavan leveä virtaava Seinäjoki, hmm meillä on kaikki niin Komiaa ;D
Söpö nalle ja munamies, se se sai tosissaan innokkaan ja iloisen vastaanoton torikeskuksessa :)

Åipän touhut kirjoitti...

Kivannäköinen amigurumi ja munamies Kaunis syksyinen näkymä. Olemme menossa Kalevin kanssa ensi viikonloppuna Vaasaan Kokemuskoulutukseen, joten jälleen jää neuletapaaminen Kauhavalla väliin. Onneksi tuo koulutus loppuu, niin jää aikaa muuhunkin mm. käsitöihin ja neuletapaamisiin. Hyvää päivän jatkoa sinulle.

Seijasisko kirjoitti...

Mukavia maskotteja.:) Teillä on ollut kivaa.:)