perjantai 13. kesäkuuta 2008

Kesäkassivaihdot ja Vilja Lumi Johanna 4v





Novitaklubin kesäkassivaihtoon tein pikkulaukun QvidiMina-tekniikalla yhden neliön kummallekin puolelle. Etupuoli on Hippyä, joka on epätasaista lankaa, niin tuossa ei oikein näy virkkaustekniikka. Toinen puoli on Samosta, jossa pylväät erottuvat paremmin. Laitoin pakettiiin myös kangasta vuoria varten; en jaksanut sitä tehdä, kiitos kesäflunssan.





Tämän ihastuttavan kassin sain toiselta pariltani. Kankaasta ommeltu kassi, joka on koristettu kesäisen hempeillä villahahtuvakukilla. Ihan oikein Mies osasi sitä kuvata, vaikken oikein ollut varma, mitä hän tarkoitti. Laukku tuli silläaikaa, kun olin taas Hattulassa lapsia ja paikkoja hoitamassa.



Tässä pari käsityötä Viljan 4v-synttäreille: takana oleva kakku oli erityisesti Ukille, joka ei siedä laktoosia. Toinen, pikku Mereneidon hame, sisälsi jäätelöä, joka ehti sulaa liikaakin ennenkuin päivänsankari saapui uutta polkupyöräänsä kokeilemasta. Kermat valuivat...Kakut oli pienet, neljästä munasta molemmat. Varsinaiset kutsut pidetään sitten, kun uusi koti on valmis ja siellä asuu muutkin kuin työleirillä olevat isovanhemmat.
Valtavassa Visakoivussa istuu päivänsankari, hän, joka on ammatiltaan Prinsessa ja Ankkataiteilija ja harrastaa samettia (jäi vielä arvoitukseksi, mitä se on). Taustalla siintää Vanajavesi, jonka rannalla on venepaikkaoikeus. Pelastusliivit jo on, paitsi Otsolla, tai sitten Viljalla. Kuvassa myös Mummin ja Ukin uusi auto ja näkyy pikkuisen Mummankin pögöttiä.
Koivussa on aika monta Tuulenpesää.
Ukki kertoi isänsä keittäneen tuulenpesistä yskänlääkettä, joka oli aika kitkerää, mutta ilmeisesti auttoi. Jos tämä mun yskä ei kolmannellakaan viikolla parane, pitää mennä keittämään pesiä! Sisustuselementtejä niistä nykyään tehdään, kertoi Google.


Huomenna KIPpaillaan Seinäjoen torilla klo 10-14, siitä sitten....

2 kommenttia:

Sipi kirjoitti...

Harrastaa samettia, se kuullostaa tosi mielenkiintoiselta :)
Onnittelut pienelle päivän sankarille!

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja kasseja täällä. Oi mikä ihana jätskinen prinsessakakku:) Onnea vaan Vilja-prinsessalle!
Minua ei taida näkyä KIP tapahtumas,on niin paljon ohjelmaa.