keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Maalaiselämää Lappajärvellä sateen lomassa

Mies istuttaa pikkupetunioita kuistinreunuslaatikoihin. Nämä kukat eivät tainneet olla taivasallakukkia, koska sadepisarat näkyivät kukissa vaaleina läikkinä.
Tytär tyttärineen syöttämässä naapurin lehmiä. Voikukanlehdet kelpasivat juuri ja juuri. Olivatko lehmät nirsoja vai tottumattomia ruokkimiseen? Takana oleva sarvipää näytti olevan joukon pomo, koska hääti toiset juoma-astialta.
Otso tarkastelee ja hihkuu noita outoja, suuria eläimiä, joita nähnee ensimmäisen kerran näin läheltä. Lehmä näyttää yhtä ihmettelevältä. Muuten lehmät olivat kiinnostuneempia meidän kultiksesta kuin meistä ihmisistä.
Vävy kiersi pyörällä Lappajärven ympäri n. 74 km. Yhdessä nuoret pyöräilivät lauantai-iltana sateessa Halkosaaren kohdalle (7 km), josta palasivat takaisin. He olivat "häirinneet" autoilevaa nuorisoa, koska olivat saaneet osakseen nyrkinheiluttelua ja keskisormia ohiajavasta autosta.

Kotona laitoimme ruokaa, mutta kaikki aikuiset osallistuivat, miehet grillasivat vartaita ja kasviksia, naiset tekivät salaatia ja perunapaketteja uuniin. Perunat eivät tahtoneet millään kypsyä tai eivät siis tulleet koskaan kypsiksi, tulivat kuitenkin syödyiksi oltuaan tunnin uunissa!

3 kommenttia:

satumh kirjoitti...

vähänkö törkeitä pyöräilynvastustajia siellä teilläpäin! :X

Sipi kirjoitti...

Onpas teidän kesämökki ihanassa paikassa,oikeita lehmiäkin lähistöllä :)

Heleena kirjoitti...

Lehmät on sitten ihania, kun ne tulevat aidan takaa toljottamaan. Otsoa eivät ole ennen nähneetkään.