Seikkailumme maan alla ja päällä, kiskoilla ja pyörillä

Lauantaiaamulla lähdimme ajoissa liikenteeseen. Käsissä oli pieniä osoitelappuja, maanalaisen kaavio ja Lontoon keskusta-alueen kartta. Tarkoituksena oli osua lanka- ja tilkkukauppoihin; me Heleenan kanssa kun olemme monipuolisia käsityöharrastajia. Ystävällinen matkaseurueen jäsen vei meidät High Street Kensingtonin asemalle ja neuvoi ostamaan päivän turistilipun. Sitten vaan maan alle ja kohti Richmondia, jossa piti olla John Lewis tavaratalo, jossa on lanka-osasto. Maanalainen sukelsi tunneliin, katonrajassa luki asemat ja seurasimme kaaviosta ja kuulutuksista, niin kauan kun toimivat, junan kulkua. Huolimatta maanalaisesta, juna kulki paikoin maanpäällä jopa kerrostalon toisen-kolmannen kerroksen korkeudella.



Tässä juna Richmondin asemalla. Lippuportti ei auennutkaan meille! Virkailija kysyi, mistä olemme tulossa ja minä vastasin: Suomesta; hän uudestaan, miltä asemalta, olin jo ymmärtänyt, että piti vastata HSK, mutta vielä hän kysyi, olemmeko turisteja ja minä uudestaan: olemme Suomesta. Hän armahti meitä ja päästi ulos. Meillä oli 1-2 vyöhykkeen liput ja olimme 4:llä vyöhykkeellä!

Menimme kylään etsimään John Lewis-tavarataloa; kuljimme kylän katuja, kävimme Infossakin, muttemme rohjennet kysyä, otimme kartan ja yritimme suunnistaa sen mukaan...

Tässä eräs turisti tarkastaa kameransa asetuksia, kuvattavaa oli. Toisen turistin kamera oli vähän turhautunut...Lopulta kysyimme eräältä mieheltä, joka tutkittuaan lappusta sanoi, ettei JL ole tällä alueella!

Me takaisin asemalle ja nyt viisastuneina näytimme lipun ja kysyimme, miten pääsisimme Kew Gardensiin, jossa oli seuraava kohteemme Tikki-tilkkukauppa. Hän neuvoi menenmään bussilla toiselta puolelta. Menimme pysäkille, muttemme oikealle puolelle ja kohta olimme bussiasemalla, jonka ohi olimme jo kerran kävelleet. Siellä oli myös bussi, joka oli menossa Upper Richmond Roadille, jossa se JL on. Meillä ei ollut enää aikaa mennä sinne...

Bussissa oli valvontakamera, jossa kuvaa ottaessani näymme.

Bussilla päädyimme lähelle Tikki-tilkkukauppaa, jonka omistaa suomalainen rouva. Siellä oli hyllyt täynnä toinen toistaan ihanampia kankaita. Onneksi oli myös valmiita paketteja, joita ostimme; muutenhan siellä olisi mennyt loppupäivä. Sieltä ostimme myös sukkalankaa ja muutamia lehtiä. Tikin sivuilla on galleriassa kuva peitosta, jonka tarvikkeet ostin: Slashed Chenille; tosin en ole varma, mitä niistä tulee. Ostin kirjankin, jossa on ohje peittoon. Kuvassa on myös japanilaisia pellavatilkkuja ja tietenkin prinsessatilkkuja. Kauppaan tuli myös omistajan perhe äitiä hakemaan; pikkutyttö kuulema kuunteli mielellään suomenkieltä. Mies neuvoi meille, kuinka helpoimmin pääsisimme Waterloohin , jonne seuraavaksi olimme menossa.

Bussilla takaisin Richmondiin! Taas osui sama lipunmyyjä kohdalle ja nyt hän kysyi kahteen kertaan, että olemmeko tulossa vielä takaisin Richmondiin. Me vakuutimme, että meno (tavallisella) junalla Waterloohon riittää. I Knit London- lankakauppaan mulla oli tulostettu karttaohje, mutta Lover Marshille oli kylttikin. Taloissa ei juuri ollut numeroita ja yllättäen törmäsimme lankakaupan avoimelle ovelle, jonka edessäkin oli joitakin ihmisiä. Kaupassa oli "Care for a Cuppa? Tea Party", jossa kerättiin rahaa diabeteksen hoitoon, maybe...Tapahtumaan osuin Facebookissa, jossa ilmoitin ehkä osallistuvani. Kaverin sai viedä mukanaan!

Meille tehtiin tilaa herkkuja notkuvan pöydän ääreen ja tuotiin teetä isossa mukissa. Ensimmäisem kerran join teetä maidolla; ei hassumpaa.

Kaksi miestä omistaa kaupan, toinen on arpakopan pitelijänä essuineen alempana. Kaikenlaisia lankoja, etenkin ulkolaisia!Piti tarkkaan katsoa, koska halusin englantilaista lankaa. Kuvan huiviin ostimme langat ja alomme neulomaankin niitä siellä kaupassa. Ostin lankoja ja kauniit ruusupuiset puikot ja kassissani oli myös kahdet sukkapuikot ja parit pyöröpuikotkin, joita eivät ollut tarkoitus ostaa, mutten viitsinyt sanoa mitään. Tarvitsimmekin sitten Heleenan kanssa sukkapuikkoja huivien neulomiseen.

Kirjoja ja lehtiä oli paljon ja niitä sai rauhassa selata.

Tutun näköiset turistit siinä neulovat eurooppalaisittain, kuten he huomasivat. Kaikki muut näyttivät neulovan sillälanganheittelytekniikalla.

Kuvan saksalainen nuorimies innokkaasti kyseli kaikenlaista ja paikalliset neulojat kertoivat, että neulominen on maailmanlaajuista, täälläkin on juuri kaksi suomalaista leidiä!

Olimme tapahtumassa reilut kaksi tuntia ja sinä aikana siellä kävi paljon miehiä, ihan lastenkin kanssa ja vaimojensa, mutta joku yksinkin. Pari neulovaa herraakin oli mukana ja ilmeisesti he kuuluvat neuletapaamisten vakiporukkaan. Allaoleva mies neuloi värikkäitä sormikkaita ja oli innostunut keskustelija.

Keskusteluissa vilahti myös John Lewis, kun joku harvemmin kävijä kyseli toisilta ostavatko lankansa täältä vai muualta.

Tässä arpajaiset: Pelkäsimme saavamme jonkun teeaterian tai aamiaisen voitoksi, mutta onneksemme emme voittaneet. Meillä oli lähtö kotiin seuraavana aamuna klo 5, niin olisi ne teet jääneet juomatta ja musikaalit katsomatta.

Pari rouvaa keskusteli meidän kanssamme, mutten ehtinyt pyytää, että he olisivat kysyneet yleisesti, saako kuvia julkaista netissä. Täällä ne nyt ovat, ei toki kaikki. Fasebookista löysin molemmat, ajattelin lähettää sähköpostia, että voivat katsoa. Mutten tiedä niistä käännöskoneista, olen vain lukenut...He ystävällisesti sanoivat puhuvansa paljon huonommin suomea kuin me englantia.

Sitten se "hauskuus" vasta alkoikin, kun Westminsterin asemalla saimme tietää, ettei meille mene suoraan maanalaista. Menimme neuvottuun junaan ja nousimmekin liian aikaisin pois, olisi pitänyt vaihtaa toisenkin kerran, kysyimme loppuunpalaneelta virkailijalta, millä jatkamme ja kiersimme asemaa, maan alle ja ylös ja kun kolmannen kerran ohitimme tämän kiukkuisen miehen, päätimme nousta maan päälle ja mennä bussilla kotiin. Siinä onnistuimme hyvin ja lopulta olimme High Street Kensingtonin aseman kohdalla, josta oli vain parisataa metriä hotellille.

Ja mitä sitten tapahtui, kuulette seuraavalla kerralla...