perjantai 10. heinäkuuta 2009

Kaukana kotoa 1

Kauan oli ollut haaveena uusi matka Keski-Eurooppaan, tällä kertaa länsipuolelle. Ikaalisten matkatoimiston järjestämä matka osui meidän kannalta huonoon aikaan, koska Seinäjoella oli Herättäjuhlat samaan aikaan. Kesäkuun viimeisenä maanantaina ajoimme taksilla asemalle, junalla Tampereelle, sieltä Timo Tuomiston bussiin, jolla ajelisimme seuraavan viikon aikana yli 1800 km. Bussilla Vuosaaren uuteen satamaan, josta bussiin nousi loput matkalaiset ja bussilla suoraan laivaan. Toinen kuljettajamme kävi passiemme kanssa satamakonttorissa.

Tällä laivalla vietimme toista vuorokautta lukien, kutoen, syöden, nukkuen ja kannella tuulta haistellen. Matkamme ainoa pilvinen päivä. Laiva on rahti- ja matkustajalaiva, joten oli hauska kannelta seurata laivan lastaamista rekoilla ja konteilla. Aikaa olisi ollut mennä vaikka jalkahoitajalle, jos sellainen palvelu olisi ollut. Sauna, kuntosali ja pieni kauppa siellä olivat. Ruoka noutopöydässä oli hyvää.
Travemündestä matka jatkui bussilla navigaattorista reittiä seuraten. Ensimmäiset kokemukset Saksan autobaanoista olivat "reippaat". Pienet Smartitkin ajoivat ohi satasen nopeudella matkaavasta bussistamme; vain muutama todellinen kaahari suhahti ohitsemme. Rekkoja oli liikkeellä paljon, mutta satamäärin niitä riitti myös taukopaikoille. Ensimmäisen yön vietimme Hannoverissä, johon emme ehtineet tutustua hotellia enempää. Hotellissa oli maisemahissi, joten puuskutin laukkuineni rappusia viidenteen kerrokseen. Mies toki meni matkalaukun kanssa hissillä; jotakin olen jo oppinut: viikon tavaramme mahtuivat yhteen matkalaukkuun, siis mennessä...


Matka jatkui Reinin rannalla olevaan Rüdesheimiin, jossa kiertelimme kaupoissa ja käväisimme syömässä. Sieltä löysin myös kaupan, jossa oli sukkalankoja, joita vähän ostin. Puikkoja ei näkynyt eikä muutakaan neulomiseen liittyvää kuin lankoja. Ostin myös ison repun, joka sitten seuraavan kohdalle osuneen lankakaupan jälkeen olikin jo täysi. Täällä olisi myös ollut parissakin putiikissa ihastuttavia "merkkinukkeja", joita mieleni teki, mutta hintavina ne jätin ostamatta.


Tässä hieno, uusi 13 metrinen bussi, jossa oli myös wc, jota myös sai käyttää. Tosin me (=Mies ja minä) emme siihen tutustuneet; pysähdyimme sen verran usein. Matkalaisia oli 51 ja kaksi kuljettaja-opasta. Kaikki sujui todella hienosti! Aikataulut pitivät,paitsi Brysselin kohdalla... matkalaiset olivat ajoissa eikä kukaan kadonnut tai sairastunut. Liikennöitsijällä taisi olla omia yhteyksiä, koska saimme muutamia yllätyksiä matkan varrella. Rüdesheimistä bussiin astui joen toisella puolella asuva suomalaisopas, joka kertoi meille Reinin varrella olleista linnoista matkalla kohti Koblenzia, jossa vietimme seuraavan yön lähes junaradalla olleessa hotellissa.


Taustalla joku hieno linna. Useat kuvat on otettu liikkuvasta bussista, joten laatu ei ole niin hyvä kuin ajatus, että jotain hienoa sain kuvattua. Reinillä seilaa risteilylaivoja pitkiä matkoja. Siinäkin voisi olla aihetta haaveiluun...




Näin upeissa maisemissa ajelimme Oppaan kertoessa tarinoita linnoista ja paikoista.





Saksalaisia lomakyliä, joissa on pysyviä asuntovaunuja ja telttoja, joissa kaupunkilaiset viettävät loma- ja vapaapäiviään oli useita näissä hienoissa maisemissa.




Tässä tämän matkakuvauksen Me





Ihana tilkkukauppa oli Koblenzin vanhassa kaupungissa, mutta se oli sulkenut ovensa jo klo 19 ja me olimme ovien takana vasta pari tuntia myöhemmin. Hyvin Tildamaista, muttei Tildaa?






Eräs turisti poseeraa paikallisten kanssa torilla, jossa söimme matkan ensimmäiset jäätelöt.




Ja miten matka jatkui, siitä kuulemme seuraavalla kerralla...


6 kommenttia:

intsu kirjoitti...

Kiva kun jaksat selostaa matkastanne ja näin saamme me muutkin olle mukana. Kiitos sinulle!

Matleena kirjoitti...

Ai sitä on oltu reissussa! Ilmankos blogisi on ollut niin hiljainen! ;) Mutta nyt oli kiva lukea matkastanne ja katsella kuvia. :)

Kaisa kirjoitti...

Iik, lisää matkakertomusta, kivaa!! :) Muistitko jo hakea kirjan Fionasta?

Heleena kirjoitti...

Hauska lukea! aivan kuin olisin ollut mukana!

TeSa kirjoitti...

Hieno lomamatka. Siinä on ollutkin istumista.

Äipän touhut kirjoitti...

Huomenta vaan täältä Pohjanmaalta. Antoisaa ja hyvää lomaa sinulle.