sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Suomen Kädentaidot-messuilla Tampereella

Matka Suomen Kädentaidot-messuille oli toinen tänä syksynä Seinäjoen Kansalaisopiston Opistolaiskunnan järjestämä retki. Aamuhämärissä klo 7 oli lähtö Opistolta. Pienoiset tuskanhetket koin, kun uusi automme ei meinannut startata. Ehdin jo miettiä hätätoimet, kun auto lopulta käynnistyi vanhanaikaisella tempulla ja ehdin ajoissa bussin kyytiin.
Ehdin kiertää vähän C-hallia ennenkuin tyttäreni ja lapset saapuivat.


Toimiva tumppu, lämmin lapanen vaiko raikas rasa-kilpailun lapaset roikkuivat esillä Pirkkahallisssa.


  
Lapaset lahjoitetaan Helsinki-Mission kautta hyväntekeväisyyteen



                              Osassa luki: Palkittu!



Vein Viljalle mini-Munamiehen ja sille piti saada vaunut! Otso sai "ukkelin", mutta se taitaakin olla vielä kuvaamatta...



ElvariKorut-koju piti löytää: olin tutustunut Sannaan virtuaalisesti Sytomyssy-kampanjan aikana ja FB:ssä seurannut hänen koruverstaansa menestysaskeleita.
Otso ja Vilja halusivat vaahtokarkkikaulakorut.



Otsolle oli ostettu BabyBorn-haalari, jonka Otso halusi myös kuvaan



 Itselleni ostin Englanninlaku-korvikset. Monenlaisia herkkuja karppaajankin koruiksi!



Vilja sai myös kivat lettikierteet! Sopivat hyvin sirkuskoululaiselle!



Rattu kutsui Novitan Neulomossa neulomolaisia Juhla-Mokka-kahvilaan. Meitä oli siellä kymmenkunta eri-ikäistä naista. Ajattelin istuvani siinä jonkun aikaa ja siksi ostin ihanaa lankaa: 95 kashmiriä, 5% MINKKIÄ! 100g/400m. Siitä tullee hieno ja kaunis kaulahuivi! Seurana Ebenpuiset sukkapuikot. Ebenpuuhan on kaikille  tuttu Lumikin hiusten väristä!



Viikolla maksoin laskuja ja pysähdyin MODAn kohdalla! Miten se on niin kallis! Menin Otavamedian sivuille ja näin, että tarjous uusille tilaajille oli parikymppiä alhaisempi! Niinpä sanoin tilaukseni irti! HETI!
Messuilla olikin uusille tilaajille tarjous: kaksi vuotta Modaa, kaksi vanhaa Moda-lehteä (ne meni tyttären kassiin), kevyt kassi säilytyspusseineen, bambupuikkoja, tunisialasinen virkkuukoukku ja kaksi kerää teetee-pallasta! n 1,50€:a kalliimmalla kuin alkuperäinen laskuni! Ja se tilaus oli vain yhdeksi vuodeksi! Ilman lahjuksia! Varmistin vielä tilausta tehdessäni, että todella voin tilata lehden näillä ehdoilla ja lahjoilla;)



   Vaikka minulla onkin "muutama" lankakerä, ostin vielä yhden sukkalankakerän: 75% villa, 25% polyamidia 100g/400m. Knitpron silmukkamerkkejä etsimme Lontoosta; no, Tampereelta niitä sai! Lisäksi pyöröpuikkojeni kaaapelit ovat aina "kateissa", niinpä ostin yhdet. Ruuvinkiristin olikin jo kotimatkalla tarpeen, koska matkakäsityöni kaapeli ja puikonpää olivat irtoamassa toisistaan!



Kannustin tytärtä ostamaan Caritalta Carla country cottagesta nämä kauniit vaatteet, joissa on pellavaa, hamppupellavaa, villaa ja silkkiä!



Näissä kaikissa oli kai sattumalta samoja nauhoja ja pitsejä



Näkymä C-halliin katsomosta, jossa kävimme Otson kanssa lepuuttamassa jalkojani
Kotimatkalle lähdin samaan aikaan tyttären ja lasten kanssa vastakkaisiin suuntiin.
Kotimatka sujui mukavasti Möbius-huivia neuloen...




11 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Ei näkynyt kuvissa minun huovutettuja lapasiani, jotka lähetin kilpailuun. Mutta, onpas lapasia tullutkin paljon.
Toivottavasti nekin pääsevät lämmittämään jonkun käsiä Helsinki Mission kautta.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Kivoja ostoksia. Minä jäin kotiin lepäämään, tosin iltapäivällä sain raahattua itseni viimehetken pihatöihin :) Tänään onkin maa jäässä, mutta ensi viikolla taas lauhtuu. Vähän harmittaa, messuilta olis saanut kaiken tarvittavan yhdellä kertaa, nyt pitää yrittää metsästää sieltä täältä.
Upea tuo asu ja laukku on myös kovasti minunkin makuun. Mukavaa sunnuntaita.

Kaisa kirjoitti...

Jospa joskus tuonne lähtisi. Nyt viikonloppu hujahtaa toipilaana, "kävelemään opetellessa" flunssan jälkeen ja jouluvaloja ym. laittaessa. Ensi viikonloppuna kun on kaksi muuttoa lähipiirissä... :)

Matleena kirjoitti...

Kiitos, kun pääsin mukanasi Treen messuille! ;D Tänä(kin) vuonna päätin jättää väliin, mutta haikeana olen miettinyt, että nyt ne ovat. Monta houkuttavaa asiaa vilautit ja Sannaakin olisi kiva tavata ihan livenä. Seijasiskon sammakkorinssilapaset bongasin kuvastasi.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat messut varmasti. Upeita nuo tumput.

Sipi kirjoitti...

Kiva reissu oli :)
Nuo kilpailu lapaset jäivät näkemättä vaikka kuinka muka joka paikassa kuljettiin! Tosi kaunis on tyttäresi ostama puku, aivan upea!

intsu kirjoitti...

Kivoja tunnelmia messuilta ja mukavia ostoksia. Vautsi miten hieno tuo laukku.

Tarja kirjoitti...

Kiva nyt löysin tieni tänne.
Ihania kuvia käsityömessuilta, ja olet niin taitava käsityöntekjijä.
Jään ihailemaan vielä tovin kaunista blogiasi.
Mukavaa viikon alkua!
ps. alan melko pian työstämään nukkea, sille lähettämällesi vauva-nutulle.

Tarja kirjoitti...

Oi ei anteeksi mun yläkommentti tuo ps. vauvan-nuttu juttu, nyt minä oikein sekoitin nimet tekijän ja sinun. Anteeksi! korjasin asian toiselle henkilölle. Sinä siis et liity tähän vauva-nuttuun!
Mukavaa viikon alkua, musiikki jutuista ollaan juteltu fb:n puolella!

Sirkka kirjoitti...

Kaikenlaista kivaa olet shoppaillut!

Seijasisko kirjoitti...

Kiva oli nähdä että omat lapaset kuvissa vaikka eivät palkintoa saannetkaan.Hyviä kauppoja olet tehnyt ja kiitos vielä messuraportista.